Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinasi

Tämä on sinulle! Tänne voit kirjoitella ihan omia novelleja, kirjoituksia ja tarinoitasi, kaikkien nähtäväksi!  Muutama juttu vain:

-ei mielellään mitään K18 tarinoita

-kiroilu tarinoissa sallittua, mutta jos menee sen kanssa överiksi, joudun poistamaan tarinan.

-kirjoita tarinan loppuun, haluatko minun arvioivan kirjoituksesi. Ja jos haluat, laita myös, haluatko arvioinnin kouluarvosanana, kirjallisena arviointina vaiko molempina.

-pidä hauskaa kirjoittaessasi! c:

 1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Tuulenhumina

13.05.2018 20:22
Miisu ❤️ Gepetto?(osa 2 tai sinne päin)
Kun Miisu oli syönyt ja käynyt päivittäisen keskustelun Pilven kanssa hän lähti olohuoneeseen. Siellä oli sohva ja iso televisio. Miisu hyppäsi sohvalleistumaan ja katseli kun Aleksi istuutui Miisun viereen otti kaukosäätimen ja alkoi silittää samalla Miisu kun katsoi jotakin ohjelmaa. Miisu alkoi kehrätä niinkuin aina kun tätä silitettiin, sillä se osoitti kiintymystä ihmisiin. Vanessa tuli makuuhuoneesta koska oli vasta juuri herännyt. Aleksi kysyi Vanessalta: "Veisimmekö Miisun ja Pilven majakalle?" Miisu lopetti kehräyksen. Hän vihasi sitä sanaa. Majakka oli paikka missä oli häikäisevä valo ylhäällä. Ei se Miisua haitannut vaan se että siellä oli ärsyttäviä näsäviisaita kodittomia kissoja. Viime kerralla siellä oli ollut mustavalkoinen kolli nimeltä Pormestari Viiksi-Velli oli ylvästellyt metsästys taidoillaan. Kirjallinen arviointi ja kouluarviointi myös edelliseen!!!

Nimi: Tuulenhumina

13.05.2018 14:40
Miisu ❤️ Gepetto? (inspiroiduin shinyn videosta. Käykää katsomassa!)
Auringon säteet paistoivat ikkunan läpi. Miisu raotti toista silmäänsä ja näki että Aleksi (Miisun toinen omistaja) oli jo noussut kun taas Vanessa (Aleksin tyttöystävä) nukkui vielä. Miisu kömpi pehmeältä makuualuseltaan keittiöön. Keittiössä oli puiset suuret työtasot, suuri jääkaappi ja uuni. Keittiö oli erotettu olohuoneesta joka oli yhdistetty eteiseen ja ruokahuoneeseen. Miisu tassutti keittiöön ruokakuppien viereen. Ne olivat matolla ja niitä oli kaksi. Kun Miisu alkoi syömään omasta kupistaan Pilvi (koira joka asuu Vanessan, Aleksin ja Miisun kanssa) tuli omalle kupilleen ja haukahti Miisulle: "Huomenta Miisu!" Miisu pakotti äänensä ystävälliseksi koska häntä tylsistytti jos päiväinen keskustelu joka meni aina samalla tavalla. "Huomenta sinullekin Pilvi." Miisu jatkoi syömistä. *seuraavaksi hän kysyy mitä unta näin* Miisu ajatteli. "Mitä unta sinä viime yönä näit??" Pilvi kysyi. Miisu vastasi kuten aina koska hän ei jaksanut alkaa miettiä mitä olikaan nähnyt. "Jahtasi hiirtä pimeässä metsässä." *ja nyt hän alkaa paasata taas tuosta* Pilvi haukahti: "Taas? Minä näin tänä yönä paljon eri unia! //jatkuu myöhemmin koska 16% akkua ja olen autossa joten tulee vähän huono olo jos kirjoitan liikaa. Saa arvioida!


Yksityinen viesti

30.04.2018 18:17

Nimi: Hiekkamyrsky

14.04.2018 15:09
Puh, kirjallinen arviointi JA arvosana, kiitos :-)

Nimi: Hiekkamyrsky

14.04.2018 15:09
Rakas päiväkirjani, osa 1

Rakas päiväkirjani,
Tänään oli aivan hirveä päivä, olihan muutenkin epäonnenpäivä, 13 perjantai. Ei se kovin pahalta kuulosta heti ensisilmällä, mutta kun sen kokee, tietää jo ensi hetkestä mitä ollaan tekemässä. Ensinnäkin koulussa kaikki ei mennyt niinkuin olisin halunnut. Ei niin tietenkään voi koskaan käydä, mutta niinkuin ylempänä sanoin, älä katso tätä sillä silmällä.
Tänään oli kouluviikon lyhyin päivä. Mitä muka lyhyimpänä päivänä voi niin kauheata tapahtua? On ensimmäinen kysymys päässäsi, usko pois. Mutta minäpä kerron, kuinka on näreet.
Opettaja sanoo: ottakaa ympäristöopin kirjanne esille! Mutta minulla ei tietenkään ole ympänkirjaa pulpetissa, joten menen hakemaan sen toisesta päästä luokkaa. Okei, mikä tässä sitten mättää? No, pojat ovat maailman ärsyttävimpiä otuksia, usko pois. Voisi luulla niitä alieneiksi, jotka tulevat ufolla kouluun ja hävittävät matikankirjan heti lukuvuoden ensimmäisellä tunnilla. Olen kokenut tämän tunteen monta kertaa, joten olen aivan varma, että tämä on ainakin 50% totta. Ellei ole sitten jopa 51%.
Mutta kuitenkin, aiheeseen. (Tiedäthän sinä, rakas päiväkirjani, edellisistä merkinnöistäni, kuinka pitkäksi tämä juttu menee, mutta sille en tietenkään voi mitään. Itse asiassa ympäristöopin opettajalle käy ihan samoin. Karjantuotannosta päädytään opettajan lapsuuteen ja Atlantin valtamerestä siiamilaisiin kaksosiin ja niin edelleen.) Tänään siis on 13 perjantai. Ai niin, taisin mainitakin sen aikaisemmin, mutta kuitenkin, jatketaan. Joten kerrompa miten päiväni meni.
Ensiksi ympäntunnilla meille annettiin niin paljon tehtäviä, ettei minulla ollut aikaa lukemiseen (miten aina käy). Se on ihan hirveän ärsyttävää, kaveriporukoissa puhutaan #sosad -jutusta. Tämä on juuri oikea esimerkki siihen!
Liikuntaa meillä on juuri ne viimeiset kaksi tuntia. Ulkoliikunta on ihan #toobad. Jep, en keksinyt hyvää nimitystä, joten laitoin TOP 5- hästäg-listoilla olevan hästägin, josta puhutaan paljon maailman tylsimmällä tunnilla, eli historiantunnilla. Siellä ainoa toiminta on tämä: hästäg toobad siellä ja hästäg toobad täällä. Historianope pulputtaa luokan edessä eikä huomaa nukahtaneita oppilaita, jotka valuttavan kuolaa jo ihan muutenkin likaisille pulpeteille. Mutta poikkesin taas aiheesta, joten palataan siihen.
Ulkona on loskakeli, eikä opettaja jaksa liata liian puhtaita vaatteitaan, joten hän passittaa meidät juoksemaan kylmässä salissa. Tietenkin hänen pitää karjua jokaiselle meidän luokan törpölle, joka leikkii matoa varastossa, mutta mieluiten tämä eikä vaatteiden likaus. Kuulostan varmaan ajatustenlukijalta, mutta niin se vain on. Ja kai sinulle sopii, rakas päiväkirjani, että kutsun luokamme törppöjä ja muita poikia yhteisnimellä, alienit? No, kaipa sinulle sopii. Eli, Alienit kiljuu ja huutaa open äänen päälle. Okei, ei se heti kuulosta niin pahalta, mutta kerran jouduimme kirjoittamaan lauseita äikänvihkoihimme, koska liikunta oli opelle niin “raskasta”. Joo joo, en minä häntä usko, vaikka pitäisikin. Minullehan se ei ole moksikaan.
Ja palataan taas aiheeseen. Opettaja jakoi meidät neljään ryhmään. Minun ryhmäni oli kaikista neljästä huonoin. Jouduin joukon extra-alienien kanssa yhteistyöhön. Arvaa, miten se sujui? Eli maailman törpöin ryhmä, maailman törpöin päivä, mitä voisi vielä toivoa? No vaikka sen, että ruokana on jotain yököttävää mönjää ja sitten sen, että löysin kirjastosta täydellisen kirjan, jota en voinut lainata koska kirjastokorttini on yhdestä tai toisesta syystä huitsin nevadassa. Joten… hei hei, täydellinen kirja!
Kotona taas… en kehtaa edes sanoa. Kaikki menee väärinpäin, ihan miten päin sen tekisi. Nyt on sen saman vanhan lauseen paikka:
Niin tai näin, aina väärin päin! Se pätee myös tähän päivään, jos sitä haluaa sanoa epäonnenpäiväksi eikä onnenpäiväksi. Minulla ei taida juurikaan olla onnenpäivää. Ja se on tietty sairaan ärsyttävää. En tiedä, sanon nykyään koko ajan sanan ‘sairaan’. Joo, tiedän. Se kuulostaa maailman oudoimmalta asialta, mutta niin se vain on.
Oho, kello on jo reilusti yli sallitun ajan, joten minun täytyy mennä tästä yöpuulle. Mutta hetki, kerron vielä yhden asian, ainoa juttu jossa onnistuin oli se, kun tiesin, mikä näistä on Yö-yhtyeen kappale:
A) Eläimen tytär
B) Oraakkelin sisko
C) Ihmisen poika
D) Maahisten veli
Vastasin viipymättä C, koska olen fanittanut melkein koko elämäni Yötä. Olin tehnyt joskus kauan sitten esitelmän siitä koulussa.
Mutta mistä tuo kysymys? Kysyt varmasti heti. No minäpä vastaan. Oletan, että olet kuullut Haluatko miljonääriksi? -televisio-ohjelmasta. No, siitä on tehty KIRJA! Se olikin se täydellinen kirja, josta aiemmin kerroinkin. Niin katselin kysymyksiä ja yritin vastata niihin. Yhtäkään en tiennyt, mutta yritin vain arvata. Noin 60% oli oikein, toiset vastaukset taas menivät päin mäntyä.
Ohhoh, katselin just kelloa ja huomasin, että olen pulputtanut tässä jo yli tunnin. Äiti rupee varmasti rageen kohta, joten minun on pakko nyt painua pehkuihin, mutta nähdään huomenna!

Nimi: Nagini

05.04.2018 20:49
Pisara pisaralta.

Ensimmäinen pisara oli täynnä elämää ja voimaa, se ei vielä tappanut. Ei lähellekään. Se vain tuntui pahemmalta kuin kuolema - se sattui enemmän kuin mikään. Toinen pisara vain seurasi ensimmäistä tiiviisti kannoillaan, ei satuttanut. Sen kuitenkin tunsi kuumana kosketuksena iholla. Se valmisti tulevaan, toi varoituksen sanaa.
"Pisara pisaralta..." Kädet kietoutuivat ympärille, peittivät haavan. Yrittivät auttaa, mutta mitä enemmän ne piilottivat, sitä kiivaammin pisarat pusertuivat sormien lomasta. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes pisara. Sen jälkeen ne sekoittuivat yhdeksi ja valuivat maahan. Tahmea neste muodosti lammikon, joka väreili, kun ilmavirrat pyykivät sen pintaa. Silmissä alkoi sumeta, mutta keho ei ollut vielä valmis luovuttamaan. Mieli pitäisi vain saada pois pelistä - silloin kehon olisi helpompi taistella.
"Älä nukahda!" Se oli enemmänkin pelkkä toteamus, kuin käsky.
"En..." kuului heikko vastaus. Huulet olivat jo muuttuneet valkoisiksi, mutta vieläkään mieli ei ollut nukahtanut.
"Sinä tulet kuntoon." Lämmin hengitys kosketti ihoa, kun pienen tauon jälkeen kuului kuiskaus:
"Minä lupaan sen." Oli vain niin väärin luvata, kun mikään ei ollut varmaa. Noin painokkaita ja vahvoja sanoja ei kuitenkaan voinut vetää pois. Eikä varsinkaan sen jälkeen, kun toinen oli kuullut sen ja vastannut.
"Tiedän."
"Ethän nukahda?"
"En..." Silmät vain alkoivat tuntua raskailta, ne halusivat painua alas.
"Kuuntele minua niin pysyt hereillä." Nyt äänensävy oli selvästi hätääntynyt.
"Kuuntelen." Näkökentän laidalla alkoi tanssia mustia pisteitä, jotka suurenivat suurenemistaan. Ei menisi kauaa, kun ne peittäisivät koko näkökentän, ja samalla kaikki muut aistit.
"Muistatko, kun olimme lapsina uimassa järven rannalla?"
"Muistan..."
"Entä sen, kun säikähdit vedessä uivaa kalaa?"
"Tietenkin..."
"Mitä sinä huusit minulle, kun näit kalan?" Hiljaisuus.
"Älä nukahda!" Hikipisarat helmeilivät otsalla ja paita oli takertunut selkään kiinni. Pelko kuristi kurkkua.
"En..." Silmät kuitenkin alkoivat painua kiinni, eikä tahdonvoima enää auttanut. Mustat pisteet sumensivat näkökentän ja aistit turtuivat. "Pisara pisaralta..." Tuli hiljaista.
"Pelastakaa hänet!"
"Teemme parhaamme."
"Se ei riitä!" Sillä siinä tarvitaan myös vahvuutta. Vahvuus on kehossa, pisaroissa, jotka sen rakentavat.
"Pisara pisaralta...
meidät on luotu...
pisara pisaralta...
meidän on tuleva kuolla...
mutta sitä ennen...
pisara pisaralta...
...me tulemme elämään." Ja siihen tarvitaan vain yksi henkäys.
Kädet irtosivat ympäriltä, kyyneleet valuivat poskia pitkin. Silti hymy loisti kasvoilta, sillä lupaus oli pidetty.
"Minä lupasin, että sinä tulet kuntoon."
"Tiedän. Siksi minä olen tässä."

// Tämän tarinan julkaisin myös omilla sivuillani. Ja arviointi sekä kirjallisena että kouluarvoasanana, kiitos :)

Vastaus:

Oi, tämähän on loistava tarina! Olet lahjakas! Ihan liikutuin tätä lukiessani :'D

Arvosana 9!

-Apila 7.4.2018

Nimi: Varjolehti

02.04.2018 10:13
Pikkuinen Kukka

Olipa kerran pikkuinen kukka,
Jota häiritsi valkoinen sukka
Se kasvaa ponnisteli ylöspäin,
Jotta sukalle voisi sanoa näin:
Kuinka sä kehtaat täällä olla,
Tässä kauniilla kuutamolla.
Tämä niitty kukkien on,
Ja se on nyt hyvin levoton.
Siihen sanoi sukka hälle:
Älä uhittelemaan rupea tälle!
Helposti sut voisin tallata,
Ja sitten tämän niityn vallata!
Kukka haukkoi henkeä;
Olipa sukka röyhkeä!
Kuinka se kehtasi uhata noin,
Näin tapahtui vain harvoin!
Kukkasiskot, taistoon siis!
Sukan isosta koosta viis!
Näin pikkuinen kukka huusi tämä,
Ja näin loppui sukan elämä.
Nyt niitty taas kukille kuului,
Ja ne kaikki kuun valossa ui.

//Saisinko molemmat arvostelut :3

Vastaus:

Kaunis runo, hauska aihe! Olet selvästi synnynnäinen runoilija :) monet ihmiset tienaavat paljon rahaa älyttömillä "moderneilla runoillaan", mutta sinulla lahjakkuutta on oikeasti! Ehkä kannattaisi jossain vaiheessa näyttää runosi jollekin kustantamolle? Ja arvosana on 9.

-Apila 7.4.2018

Nimi: Varjolehti

01.04.2018 21:22
Joulukissa, Osa 1

Kissa. Edessäni lumisella pellolla makasi kissa. Ei sellainen tavallinen, niinkuin luokkatovereideni kissat. Aluksi luulin näkeväni harhoja, sillä tämä oli niin epänormaalia kuin vain suinkin voi. Suljin siniset silmäni, hieroin niitä, ja avasin ne uudestaan.
Ei auttanut.
Edessäni oli edelleen siivekäs kissa. Se oli lumivalkea, en olisi huomannut sitä ellen olisi melkein astunut sen päälle. Kumarruin tutkimaan kissaa tarkemmin, sillä olin utelias - toisin kuin yleensä. Yleensä olin se luokan hiljaisin tyttö, jolla ei ollut yhtään kaveria, ja joka aina jäi toisten jalkoihin. En nyt. Kissa oli pyyhkinyt pois kaiken ujouden, ja jättänyt vain peittelemättömän uteliaisuuden jäljelle. Niinpä ojensin käteni ja silitin kissan turkkia. Värisin kosketuksesta, ja mieleeni hiipi paha aavistus. Siirsin kättäni rauhallisesti kohti kissan päätä, ja silittelin tämän korvia.
Jääkylmät.
Tällä kissalla ei ollut kaikki kohdallaan - varsinkaan ruumiinlämpö. Sen piti äkkiä päästä lämpimään. Nostin kissan syliini varoen taittamasta sen silkinpehmeitä höyheniä, ja lähdin varovasti tarpomaan lumihangessa kohti kotia.

Kotiin saapuessani olin erityisen tyytyväinen siitä, että olin seuraavan viikon yksin. Isä oli matkoilla ja äiti - en halunnut ajatella sitä. Laskin kissan varovasti sohvalle ja peittelin sen huovalla. Hiippailin keittiöön hakemaan sille lämmintä maitoa, ja kun palasin kulho käsissäni, se makasi huovan alla korvat valppaina ja silmät auki, joskin kuumeisen kiiltävinä. Se kohdisti siniset silmänsä minuun, ja katseli kantamaani maitokulhoa ahnaasti. Asetin kulhon kissan kuonon alle, ja se alkoi heti juoda nälkäisenä. Kissan lipittäessä katselin sitä tarkemmin, ja huomasin että se oli oikeastaan vasta pentu. Suunnilleen ehkäpä kuusi kuukautta vanha. Silittelin sen siipiä hiljaa, ja huomasin ilokseni ettei se pannut vastaan vaan rentoutui käteni alla. Se tuntui maailman ihanimmalta hetkeltä.

//kirjallinen arviointi JA kouluarvosana, jos saan pyytää. Lisäksi tässä tulee semmoinen ’sarja’ että julkaisen seuraavia osia aina sillon tällön.

Vastaus:

Ensiksi: mahtavaa kuvailua! Tarina saa nyt näin alussa myös mukaansatempaavan tunnelman kirjoitustyylistäsi! Ja alkuun sopi se, ettei siinä ole lainkaan dialogia/vuoropuhelua.

Arvosana olisi 8 ja puoli. C:

-Apila 7.4.2018

Nimi: Hiekkamyrsky

31.03.2018 15:37
Emoni turkki kahisi omaani vasten. Maidon lempeä tuoksu kutitti sieraimiani. Avasin silmäni. Auringonvalo siivilöityi pesään. Se lämmitti turkkiani. Nousin istualteeni mahdollisimman hitaasti, pitäen silmällä äitiäni. Hän ei saisi herätä ainakaan nyt, kun oli hyvä hetki kurkistaa päällikön pesään. Varoen Tiikeripentua ja Kuurapentua, joiden välissä nukuin, otin ensimmäiset askeleet kohti pesän aukkoa. *Nyt on tilaisuuteni!* Kipitin pentutarhan suulle, ja kurkistin ulos. Vedin henkeä, kuinka ihanalta ulkona näytti! Viime kerran kun olin saanut näin hyvän tilaisuuden, olin ehtinyt vain kurkottaa vähän
kuonoani, kun olin jo vetäytynyt pois. Minusta ei voisi koskaan tulla jokiklaanilaista!
Ruohotupsut pilkottivat maasta, puut komeilivat notkon yläpuolella, ja lintujen iloinen visertely täytti ilman.
Hipsutin pesästä pois. Olin kuullut muilta oppilailta, että päällikön pesä on jossakin aukossa, notkon seinässä. Katselin
hetken ympärilleni. Tuolla! Seinässä oli noin kahden hännänmitan kokoinen iso aukko. Tuonne minun pitäisi mennä!

Yhtäkkiä joku tarttui minua niskanahasta. "Kaurispentu, minne sinä olet menossa?" Maidon tuoksu hulmahti nenään. Pisarasydän! Minut kannettiin takaisin lämpimään pesään. "Kaurispentu, miksi sinä menit omin päin ulos, vaikka olen kieltänyt sinua vaikka kuinka ja monta kertaa?"
"Äiti, minä voin selittää", naukaisin.
"No selitä sitten."
Aivoni raksuttivat. Sitten parin hetken päästä sanoin:
"Minä näin painajaista, jossa leiriin oli hyökännyt kettuja, ja maa oli ihan veressä. Siksi päätin mennä katsomaan, että oliko se totta." Samalla katselin maahan, halusin antaa tälle valheelle oikein uskottavan ilmapiirin!
"Jaahas... Noh, saat tämän kerran anteeksi, mutta muista herättää minut aina, kun näet painajaisunta! Ymmärsitkö?"
"Kyllä, vastasin. Mitä muuta emolle voisi sanoa?"
"Sinä et saa vielä olla leirissä yksin, koska voit humpsahtaa vaikka päällikön pesään!"
Emoni läksytykset ovat aina tylsiä, mutta mieluiten tämä, kuin neljänneskuu pesässä, ja vielä yksin!


"Tiikeripentu! Herää!" Läpsytin tassuillani Tiikeripennun naamaa.
"Mh..Häh? Mikä, hyökkäyskö?" Tiikeripentu hyppäsi neljälle jalalle.
"Pöhkö! Nyt on jo aurinkohuippu! Mennään pelaamaan riistapalloa-."
"KAURISPENTU! RIISTAPALLOA EI SAA PELATA!"
"Eikun sammalpalloa," kiirehdin sanomaan.
"Ette yksin. Hakekaa joku oppilas valvojaksenne. Minä nukun vielä Kyynelpennun ja Kuurapennun kanssa."
"Selvä pyy! Tiikeripentu kailotti vieressäni."

Hetkessä olimme jo oppilaiden pesällä kurkistamassa sisälle.
"Haluaako kukaan pelata riistapalloa kans-?"
"EI RIISTAPALLOA!" emoni ääni kajahti pentutarhalta päin.
"Ai sammalpalloa?" kysyi Katajatassu.
"Niin", naukaisin.
"Minä voin tulla", Liekkitassun innostunut ääni sanoi pesän perältä.
"Selvä!" Kiljahdimme yhteen ääneen. Riensimme parantajanpesälle. Sieltä sai aina puhtaammat sammalpallot.
"Niin?" kysyi parantajan rauhallinen ääni.
"Saisimmeko sammalpallon leikkiämme varten?"
"Haluatteko pienen vai keskikokoisen? Vai tahdotteko peräti ison?"
Katsoin Tiikeripentua hänenkin naamastaan loisti hölmistyminen. Pujopilkku naurahti meidän ilmeillemme.
"Ottakaas tästä pallonne!" Hän heitti pienen sammalmytyn pentujen taakse.
"Nyt pelaamaan!" hihkaisin Tiikeripennulle.
"Tule Liekkitassu, pelataan!" Tiikeripentu huikkasi peseytyvälle kollille.
Menimme aukion toiselle puolelle. Sitten Tiikeripentu kiljaisi:
"NYT!"
Liekkitassu heitti sammalpallon ilmaan. Olin täysissä asemissani.
*Voi ei! Minun pitää kiiretiä, pallo on kohta Tiikeripennun käpälissä!* Hyppäsin vasemmalle, ettei Liekkitassu murskaisi minua. Sammalpallo tiiviisti katseessani pomppasin Liekkitassun päälle ja ojensin tassuni.
"HEI!" Liekkitassu rääkäisi, ja heitti minut pois vatsaltaan. Kaaduin maahan selälteeni. Nousin kuin iskun saaneena.
*Missä sammalpallo on?* Silloin näin sen. Sammalpallo oli Tiikeripennun kynsissä.
"Minä sain sen! Minä sain sen!" hän hihkui. Loikkasin Tiikeripennun päälle ja pakotin hänet luovuttamaan.
"Siitäs sait, Tiikeripentu!" naukaisin riemuissani. Kun näin Tiikeripennun kummastuneen naaman, kaaduin kyljelleni ja purskahdin kauheaan röhönauruun. Liekkitassukin nauroi vieressäni vatsa kippuralla.
"Osaattepas olla hauskoja", hän tyrskähti naurunsa lomasta.

"Syömään!" Pisarasydämen ääni kuului pentutarhalta päin.
"Mennään, Tiikeripentu!" Tiikeripentu kampesi itsensä istualleen.
"Kuka on ensimmäisenä siellä, saa päättää seuraavan leikin", päätin. Tiikeripentu nyökkäsi. Kilpa alkoi. Tiikeripentu sujahti ohitseni, jättäen pienen pölypilven taakseen *Voi ei!* Pakotin jalkani liikkumaan nopeammin. Nopeammin.. Nopeammin...
RYSKIS


Heräsin parantajanpesässä. *Mitä nyt?* Kurotin kaulaani. Päätäni kivisti, nenää vihloi. Kyllä, olin parantajanpesässä, siitä ei ollut epäilystäkään. *Mitä minä täällä teen?* Pujopilkku oli pesän perällä lajittelemassa yrttejä.
"Pujopilkku?" kuiskasin.
"Niin, Kaurispentu?" Pujopilkun hunajamainen ääni kuului pesän perältä.
"Mitä minä täällä teen?"
"Törmäsit pentutarhan seinään. Olet täällä tokenemassa ainakin seuraavaan aurinkohuippuun asti."
*Ääh, miksi minulle aina sattuu tällaista?*
Pesän karhunvatukat heilahtivat, ja emon pää kurkisti sieltä.
"Noniin, Kaurispentu, saitpahan opiksesi, ei enää kilpailuja, varsinkaan juoksukisoja!"
"Joo joo... Mutisin."
"Höpö höpö. Ei mutinaa, tämä on sääntö!"
"Hellitä nyt vähän", Pujopilkun ääni sanoi pesän perältä. "Anna hänen nyt levätä rauhassa. Saat hänet huomenna takaisin."

Yö oli varmaan elämäni huonoin. Pujopilkku hääräsi kaiken aikaa, enkä muutenkaan saanut unta. Päätäni yhä kivisti joistakin kohdista ja nenään sattui yhä enemmän ja enemmän.
"Pujopilkku?" kysyin varovasti.
"Nuku, Kaurispentu, sinun pitää nukkua."
*Hiirenpapanat! Miksi näin minulle piti käydä? Nyt olisin voinut leikkiä tuijotushaastetta Tiikeripennun kanssa! Paitsi
että... Voisin miettiä minun seremoniaa, jossa minusta tulee soturi!* Huomasin silmäni alkavan painaa, ja hengitykseni
hidastuvan hidastumistaan...

Vinhatähti kosketti kuonollaan lapaani. Minäkin nuolaisin kunnioittavati hänen lapaansa. Vinhatähti nousi takaisin kivelle, ja kuulutti kovaan ääneen: Tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Kaurisloikkana. Kunnioitamme urheuttasi ja taistelutaitojasi! Hurraukset kaikuivat notkossa. Kaurisloikka!Kaurisloikka! Kaurisloikka!

Varhaiset auringon ensisäteet pilkahtivat karhunvatukoiden takaa. Lintujen visertely kaikui notkon seinissä.
Säpsähdin hereille. Oliko tuo ollut vain unta? Harmistuin. Kuinka ihanaa olisikin ollut olla soturi... Sitten tajusin tilanteen. *Nyt pentutarhaan! Tiikeripentu odottaa minua!* Kipitin pesästä ulos. Ulkona aurinko häikäisi silmiäni ja raikas ilma siveli nenääni. *Missäs pentutarha olikaan?*mietin. Päätin kävellä vain eteenpäin.
"Hei Kaurispentu!" oranssi naaras tervehti minua.
"Kuka sinä olet?" kysyin. En ollut nähnyt vielä häntä.
"Minä olen tätisi", Aurinkokajo.
"Vau! innostuin hetkessä. -Minne olet menossa? Missä on pentutarha? Oletko oikeasti tätini?" Aurinkokajo naurahti äkillisestä kysymyspommista.
"Noh noh, odota vähän. Asia kerrallaan. Minne olet nyt menossa?"
"Pentutarhalle päin", naukaisin.
"Jaahas, nyt olet kyllä menossa väärään suuntaan!" Silloin vatsani päästi kovan murinan.
"Mitäs sanoisit, jos toisin sinulle vähän riistaa riistakasasta?" Aurinkokajo kysyi ystävällisesti. Katselin kummastuneena tätiäni.
"Riistaa?" kuiskasin.
"JOO! Anna heti!" Kipitin jo eteenpäin. Ensimmäinen suupala riistaa! Ihan huippua! Silloin Aurinkokajo otti minun niskanahastani kiinni.
"Soo soo, ei mennä asioiden edelle! Kysytään ensin emoltasi, käykö se. En usko, että olet koskaan maistanutkaan rastasta!"

"Riistaa?" Pisarasydämen ihmettynyt ääni kuului pentutarhan vasemmalta puolelta.
"Oletko nyt aivan varma, Aurinkokajo? Kaurispentu on aika pieni tähän hommaan."
"Ja pyh! Muka pieni", Aurinkokajo tuhahti. "Siitä on kulunut jo puoli kuuta, kun Kaurispentu syntyi. Hänen pitää totutella riistaan."
*Aurinkokajolta menee hermot, sen huomaa jo ketunmitan päästä!* Tepsuttelin kauemmaksi emostani ja tädistäni nyt oli muuta ajateltavaa:Missä Tiikeripentu on? Se ei ollut pesässä (jossa kävi nyt kuuma nahistelu).
*Voisin kurkata, onko hän oppilaiden pesässä.* ajattelin. Kipitin aukion toiselle puolelle.
"Tiikeripentu!" maukaisin, ja kurkkasin pesään. Virnatassu nosti päätään.
"Mitä?"
"Tiikeripentu. En näe häntä missään. Mietin, että hän on piiloutunut jonnekkin."
"Kyllä hän jossain on, älä huoli", Virnatassu vakuutti.
*Jos hän ei ole oppilaiden pesässä, hänen täytyy olla jossain muualla. Esimerkiksi sotureiden pesässä!* Hyppelin siis sinne. Pesälle päästyäni kurkistin sisälle. Siellä näin Höyhensiiven peseytymässä ja Vaahterasumun makoilemassa. Pesän perällä oli Talvioturkki. Hän näytti nukkuvan, joten kuiskasin:
"Oletteko nähneet Tiikeripentua?" Höyhensiipi havahtui ja näytti miettivältä, sitten hän sanoi:
"Viimeisen kerran kun hänet näin, hän oli parantajan pesälle menossa."
*Siellä hän varmasti on!* Huikkasin pikaisen kiitoksen ja rynnin parantajan pesälle. Kun astuin sisälle, vastaan tuli voimakas yrttien aromi. Pujopilkku oli varmaan tyhjentämässä varastojaan.
"Onko Tiikeripentu täällä?" kysyin Pujopilkulta.
"Hän tuli tänne etsimään sinua vähän aikaa sitten. Hän lähti pois, kun huomasi, ettet ollut enää täällä." Lapani lysähtivät.
*Missä hän on?*

//eli siis tämä on Kaurispennun ensimmäinen tarina jota en ole vielä julkaissut (ks. Metsäketo)

Vastaus:

Ihanan pitkä tarina! En itse olisi keksinyt pennulla noin paljoa kirjoitettavaa! Mukavasti kuvailua myös!

-Apila 7.4.2018

Nimi: Ali

30.03.2018 18:31
Ihmismieli on pelottavin asia kaikista.
Ihmismieli osaa solvata kaikkea, jopa itseään. Ihmismieli pystyy ajamaan hulluuteen, pahempaankin. Ihmismieli osaa pilata muuten niin kauniin asian totaalisesti. Ihmismieli lietsoo itseinhoa, ei tee yritystäkään pysäyttääkseen sitä. Ihmismieli usuttaa tekemään ajattelemattomia asioita, jotka sitten saattavat murskata loppuelämän. Ihmismieli ei aina ajattele kaikkien hyvää.

Ihmismieli on kaunein asia kaikista.
Ihmismieli osaa luoda kauniita asioita rumuuden keskellä, valoa pimeyden keskellä. Ihmismieli osaa auttaa apua tarvitsevia. Ihmismieli osaa piirtää kukkia ja aurinkoja ilman kynää ja paperia. Ihmismieli pystyy kannustamaan jonkun pois huonolta polulta. Ihmismieli osaa tehdä kaikesta kauniin, osaa pysyä optimistisena.

Ihmismieli pystyy olemaan mitä vain. Ihmismieli pystyy tekemään mitä vain. Kaikki on kiinni siitä, kuinka paljon ihmismielen pahuudelle pistää vastaan.

// Mielellään ottaisin arvosanan ja kirjallisen tästä, mutta ei ole pakko jos kiireitä on.

Vastaus:

No mutta, tämähän on loistava pikkutarina! Hyvin keksitty, loistavasti toteutettu! Arvosana 9!

-Apila 6.4.2018

Nimi: Hiekkamyrsky

30.03.2018 15:16
Ruusu

Ruusu puhkesi tienvarrella kukkaan
Mutta auto koski ruusuun rukkaan
Ja se kieri mauttomaan ojaan.
Nyt se istuu siellä itkemässä,
Miksi, oi miksi olen tässä?
Miksei äiti ole minua lohduttamassa
Sanomassa,
Älä huoli, lepäät sentään pehmeissä mansikoissa.
Mutta olen nyt yksin
Eikä ystävää jolta kysyisin
Missä olen ja miten pääsen takaisin kotiin.
Mietin hetkeä kun minut luotiin
Muistan viimeisen hetken kun minut nähtiin.
Nyt on varmaan se aika, kun minun pitää liittyä tähtiin...

Vastaus:

Ihana runo, kaunista kieltä! :)

-Apila 6.4.2018

Nimi: Hiekkamyrsky

29.03.2018 19:32
Tuuli tuo tulevaisuuden

Tunnen tuulen huminan korvissani. Se kantaa viestin tulevaisuudesta, josta ei vielä tiedetä mitään. Onko se onnellinen, surullinen, vaiko maailmanloppu. Arvoitus, jota ei voi ratkaista älyllä, tekniikalla, eikä millään muullakaan. Se on kuin musta aukko, jota ei voi paeta. Se tulee, kun se tulee. Silloin kun on sen aika. Se ei voi tulla aikaisemmin. Se ei voi tulla myöhemmin. Se tulee arvaamatta. Se tulee tietämättä siitä. Sen nimi on kohtalo. Jokaisella on oma kohtalo. Jokaisella ihmisellä, jokaisella eläimellä. Jokaisella nojatuolilla ja penkillä. Niin se vain on. Jotkut päätyvät vajaan, toiset rannalle. Mutta lopulta kaikilla on sama kohtalo: kaatopaikka. Kaatopaikka on meidän, ihmisten ja eläinten, kuolema. Me lopulta kuollaan. Ja meidät haudataan. Me maadumme ja muutamme jonnekkin tuntemattomaan paikkaan. Jotkut uskovat että menemme Taivaaseen Jumalan luokse. Toiset uskovat että synnymme eläimiä. Mutta kukaan, toistan, ei siis kukaan, tiedä, minne me oikeasti mennään. Se on suuri Ehkä jokaisen uskomuksen kohdalla. Kukaan ei ole nykypäivävä palannut haudastaan ja kertonut, minne oli joutunut. Kukaan ei ole noussut kuolleista ja selostanut, mitä oli sen jälkeen tapahtunut. Siksi me elämme maassa, jossa on monta uskontoa ja monta uskomusta. Kukaan ei tiedä tulevaisuutta.

Vain tuuli sen tuo.

Vastaus:

Kaunis tarina! <3 ihanan syvällistä ajattelua.

-Apila 6.4.2018 (klo. 12.47)

Yksityinen viesti

14.02.2018 23:34

Nimi: Marzima

14.02.2018 18:44
~Elämän vaihe~


Elämäsi vaihe, kun avaat silmäsi.
Elämäsi vaihe, kun kävelet kaatumatta.
Elämäsi vaihe, kun saat ystäviä.
Elämäsi vaihe, kun riitelet parhaan kaverisi kanssa.
Elämäsi vaihe, kun kortissasi lukee: Onnea täysikäinen.
Elämäsi vaihe, kun kosketat lastasi.


Onko elämällä merkitystä? Miten sitä pitäisi käyttää? Elämä ei ole ikuista. Muista se. Oletko ystäväsi kanssa leikkimässä, hengailemassa, vai oletko onneton vanhuus. Elämällä on merkitystä!



Elä maan paras elämä!

Vastaus:

Ei tullut toivetta arvostelusta, joten laitan kirjallisena :3 mukava pikkutarina, lyhyt ja ytimekäs.

-Apila 6.4.2018

Nimi: Potato

28.01.2018 16:55
Hyvä minä....

Kirjallinen arviointi kiitos..

©2018 Apilaniitty - suntuubi.com