Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinasi

Tämä on sinulle! Tänne voit kirjoitella ihan omia novelleja, kirjoituksia ja tarinoitasi, kaikkien nähtäväksi!  Muutama juttu vain:

-ei mielellään mitään K18 tarinoita

-kiroilu tarinoissa sallittua, mutta jos menee sen kanssa överiksi, joudun poistamaan tarinan.

-kirjoita tarinan loppuun, haluatko minun arvioivan kirjoituksesi. Ja jos haluat, laita myös, haluatko arvioinnin kouluarvosanana, kirjallisena arviointina vaiko molempina.

-pidä hauskaa kirjoittaessasi! c:

 1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Rita
Kotisivut: http://cdn.pixabay.com/photo/2018/05/25/00/18/puppy-3428059_960_720.jpg/

27.07.2018 13:39
"Ai, päivää. Sinä siis viimeinkin tulit. Käy toki peremmälle, olet odotettu vieras", kuulet äänen selkäsi takaa, ja käännyt katsomaan. Huomaat pienen, töppöjalkaisen, hörökorvaisen ja keltaturkkisen uroskoiran, joka kallistaa päätään ja läähättää hymyillen. Huomaat, että koira on ilmiselvästi pentu turkkinsa pörröyden, pienen koonsa ja suurten, ruskeiden silmien ansiosta.
"Minä olen Ron, hauska tutustua. Olen rodultani corgi, kuka sinä olet?" Roniksi kutsuttu koira kysyy. Hämmennyt kysymyksestä, eikä kurkustasi tule ääntä, kun yrität vastata. Hetken odotettuaan vastausta Ron kääntyy ja huiskauttaa pörröistä huiskuhäntäänsä merkiksi seurata. Nyökkäät Ronille kiitollisena siitä, että sivuutit kysymyksen, ja virität askeleesi tämän töppöjalkojen tiuhaan tahtiin. Kun Ron lopulta pysähtyy, tajuat olevasi suuren talon edessä. Ron pujahtaa tottuneesti ovessa olevasta suuresta koiranluukusta. Yrität avata ovea, mutta hämmästykseksesi et yllä kahvaan, niin korkealla se on.
"Tule vain täältä koiranluukusta", kuulet tutun corgipennun äänen, ja ahtaudut sisään heiluvasta luukusta. Ihmetykseksesi mahdut siitä helposti, mutta sinulla ei ole enempää aikaa miettiä sitä, sillä sinulle jää muuta tutkiskeltavaa. edessäsi avautuu eteishuone, jossa on paljon pureskeltuja kenkiä. Edessäsi seisova Ron naurahtaa huvittuneena.
"Tule toki peremmälle." Mietit itseksesi, miksi oikein olet tässä paikassa ja mitä varten olet odotettu vieras.
"Älä hermostu", edessäsi tassutteleva Ron haukahtaa aivan kun olisi voinut lukea ajatuksesi. Pian saavutte eteisestä pieneen käytävään, jonka seinissä on kaksi ovea. Katselet ovia hetken miettiessäsi, mitä niiden takana on, mutta pentu alkaa taas puhua.
"Menemme sinne myöhemmin, nyt minun on pakko näyttää sinulle olohuone!" Ron vinkaisee innostuneena. Seuraat tätä hämilläsi lyhyen käytävän loppuun, ja eteesi avautuu kaksi ovetonta huonetta, ja menette niistä toiseen. Huomiosi kiinnittyy ensimmäisenä massiiviseen televisioon, sekä vähän matkan päässä siitä olevaan mustaan nahkasohvaan, jossa on valtavasti Ronin kullankeltaisia karvoja, ja pieniä kynnenjälkiä.
"Tässä on minun olohuoneeni. Täällä minun omistajani tuijottavat tuota ruutua, ja minä makaan yleensä heidän sylissään ja leikin tällä kumilelulla", Ron esittelee ylpeänä ja nostaa samalla raadellun näköisen kumipallon maasta. Olet erottavinasi siinä hitusen sinisen sävyä, mutta pallo on kuitenkin niin likainen, ettei alkuperäistä väriä pysty erottamaan.
"Tule tänne ylös!" corgin haukahdus havahduttaa sinut mietteistäsi, ja katsahdat äänen suuntaan. Huomaat Ronin istuvan sohvalla, ja istahdat hänen seuraansa. Huomaat, että pennun huomio on täysin kiinnittynyt huoneeseen. Tämä heiluttaa häntäänsä, läähättää ja katselee huonetta lumoutuneena. Päätät itsekin tarkastella sitä vähän, ja huomaat pastellinsiniset tapetit huoneen seinillä. Kun katsot tapetteja tarkemmin, huomaat tapettien reunoissa kirkkaanpunaisia ruusuköynnöksiä. Ruusut ovat mielestäsi kauniita, mutta et jaksa kauaa katsella vain tapetteja. Katsahdat jalkoihisi, ja huomaat huoneen keskellä olevan pehmoisen ja pyöreänmuotoisen maton, jossa on sama kuvio kuin tapetissakin. Katsot sitä pitkään, mutta huomiosi herpaantuu kun Ron heilauttaa häntäänsä naamallesi.
"Katso tuota hökötystä, jossa on paljon samanlaisia tavaroita. Eikö olekin hieno?" tämä läähättää, sillä huoneessa on alkanut tulla tukalan kuuma. Nyökkäät nopeasti, ja käännät katseesi pennun osoittamaan suuntaan. Näet kirjahyllyn, jonka kaikilla tasoilla on kirjoja, lukuun ottamatta aivan ylintä tasoa, jossa on paljon erilaisia veistoksia sikin sokin. Veistokset ovat kaikki maalattu kirkkailla väreillä, ja joudut siristää silmiäsi, kunnes ne tottuvat värinpaljouteen. Kun olet katsellut huonetta vielä lisää, olet suunnilleen hahmottanut kaikki huoneessa: puinen parkettilattia, valkoinen katto, sohvan edessä oleva pieni puinen pöytä, jossa on popcornin muruja, sekä suuri lamppu katossa. Lampussa on auringon kuva. Kekseliästä, ajattelet. Käännät katseesi taas Roniin, joka läähättää jo vähän kärsimättömänä.
"Tule! Mennään keittiöön", tämä hoputtaa ja loikkaa odottamatta alas sohvalta jättäen jälkeensä pienet kynnenjäljet. Naurahdat huvittuneena, ja seuraat tätä toiseen ovettomista huoneista.

//Noniin, tässä on nyt ensimmäinen tarinani. Tämä on todella erilainen verrattuna siihen, mitä normaalisti kirjoitan joten älkää välittäkö, jos on vähän outo. Laitoin kotisivut -kohtaan linkin, jossa on Ronin kuva(etsin vain Pixabaysta jonkun sopivan kuvan, toivottavasti linkki toimii), jotta tulisi vähän selvempi käsitys sen ulkonäöstä. Arvosana kirjallisena ja kouluarvosanana, kiitos :)

Nimi: Tuhkatassu

14.07.2018 18:43
Elämä

Elämä on sellainen
tuoksu kellastuneiden kukkien
ääni pienten ketunpoikasten
näky kärsimyksen ja rakkauden
maku makean ja suolaisen
tasapainottelu elämän
välillä pahan ja hyvän
elämä on paikka ihmisten
hyvien ja pahojen
tilojen, aikojen paikkojen
muistojen menneniden
toiveiden tulevaisuuden
pelottavien tulenlieskojen
veden hiljaisen ja rauhallisen
tuulen äkkiä kadonneen
maan antoisan ja eläinten
aurinko loistaen
sade ihoa riepotellen
ja sateenkaarea sen myötä katsellen
yhdessä rakkaan ihanaisen
siksi elämä on onnellinen

Nimi: Tunnus

18.06.2018 23:05
Ystävä?

Prologi
Kyynel märkä ja kostea, kylmä ja raastava. Hengitys katkonainen ja kova, hauras ja katkera. Tytön mieli oli synkkä ja sekainen, riekaleina, säpäleinä. Onneksi oli yö ja varjot kylpivät huoneessa. Peittivät pimeyden uhrin lämpimään ja huumaavaan syleilyynsä. Ei enää pikku lapsi tai vielä vanhus, siltä väliltä, selviytyjä, teini. Ehkä mielen pystyi korjaamaan, mutta sydämeen jäi ikuiset epäilykset, epätoivo ja suru. Hänen oli pakko kasvattaa kuori, kovettaa sydämensä muilta ihmisiltä, pimeyden kätyreiltä. Aamu ei vielä sarastaisi pitkään aikaan, vastahan hirviöt mielen sopukoista alkaa nousta. Katkeruus nousi, suru laski, mutta kuitenkin kyynelten virtaa hän ei pystynyt lopettaa. Hengitys kiihtyi, kun kuvat mielessä kiikkui. Tutut kasvot. Kuitenkin niin tuntemattomat, kun tunteet vei järjen vähäisenkin valon. Peiton hän kietoin käsiensä ympärille ja tyynyyn ilmestyi taas uusi epätoivon lampi. Hymyn häivähdys, ei. Surun irvistys pikemminkin. Silmät tuntuivat kuivilta kuin Saharan aavikko. Loputtomien kyynelten virta ei tyrehtynyt. Yksinäisyys velloi mielen perukoilla kuin valon valtaava pelko. Ei ovi pystynyt enää niitä pidättää. Silmissä sumeni ja hengitys tasaantui. Hirviöiden yö oli alkanut, ei siltä pakoa näy. Tyttö vaipui pimeyden valtaan, vain aamun uusi koi enää voi auttaa.

//Elikkhääss... Tää oli tällänen random alotus mun uudelle sarjalle 'Ystävä?' Kuten huomaa, kirjottelin tätä aika myöhään, joten pää ei ollu terävemmillään. Kirjallinen arvostelu ja kouluarvosana :)

Vastaus:

Okei. Tämä oli upeaa :) käytit adjektiiveja ihanasti, ja ne sopivat kirjoitukseesi täydellisesti. Rakastan tällaista ajattelua, tällaista kirjoitusta. Ja jotkut sanat vielä rimmasivatkin xD
Mahtava tarina! En malta odottaa, että saan lukea lisää! Kiitos tarinastasi!

Arvosana 9 ja puoli!

-Apila 7.7.2018

Nimi: Tuhkatassu

09.06.2018 12:15
TOISESSA MAAILMASSA, PROTOLOGI

Galakseja ei ole satoja. Ei tuhansia, ei miljoonia. Niitä on loputtomasti. Niitä on niin paljon, ettei ihmismieli pysty edes käsittämään sellaista määrää. Ne ovat kaikki yhtä erilaisia kuin maahan vajoavat lumihiutaleet ja ihmiset täällä maapallolla. Kuin sormenjäljet, paitsi etteivät ne pysy samanlaisina. Galaksit muuttyvat. Eivät vain koska liikkuva ja laajeneva avaruus ne siihen pakottaisi, vaan siellä asuvista kansoista. On aina olemassa pahoja, sellaisia, joiden sydän on liian pieni ja tehoton arvostamaan ja tuntemaan rakkautta. Mutta on myös hyviä, niitä, joiden sydän ja rakkaus laajenevat avaruuden mukana. He tuottavat hyvää oloa ja heidän lähettyvillään on lämmintä. Lähettiläitä, suojelioita, miten kukin haluaa sanoa. Mutta on myös pahoja, vangitsijoita, kaappaajia, kylmäverisiä. He eivät tunne rakkautta, heidän ympärillään ilma on viileämpää ja kaikki onnellisuus on tiessään. Ympärillä olevat aistivat sen, eivät normaalisti, mutta jotenkin heille tulee hirveä olo eivätkä he saa sitä pois. Näin ollen pahat voivat manipuloida ihmisiä kylmästi ja käskeä näiden tehdä mitä vain, sillä vaikka kukaan ei halua olla tekemisissään heidän kanssaan, pahat osaavat käsitellä ihmisiä juuri oikealla tavalla. Koko maailma olisi oikeastaan heidän käsissään, jos heitä olisi tarpeeksi.
Mutta sellainen ei ole kuka vain. Kuten jo sanoin, galakseja on loputtomia ja siellä eläviä moninkertaisesti enemmän. Joku voi syntyä väärään galaksiin. Väärään paikkaan, toisin sanoen. Jotkut sanovat syntyneensä väärään sukupuoleen, mutta tämä on paljon pahempaa. Heistä tulee joko hyviä tai pahoja ja kaikki muut ovat siltä väliltä. Mutta oli se sitten hyvä tai paha, kuinka erilainen tahansa, hän ei kestä tavallista maailmaa. Ei ainakaan meidän maailmaamme. Ja juuri sellaisesta ihmisestä tulen kertomaan.

Arvostelu sanallisena, kiitos.

Vastaus:

Ai että rakastan tällaista ajattelua, tällaisia kirjoituksia. Olet lahjakas käyttämään vertauksia, kirjoittamaan mielenkiintoista tekstiä ja tempaamaan lukijan mukaan heti alkumetreiltä asti. En malta odottaa, että saan lukea lisää tällaisia tarinoita. Kiitoksia tarinastasi!

-Apila 7.7.2018

Nimi: Tuulenhumina

13.05.2018 20:22
Miisu ❤️ Gepetto?(osa 2 tai sinne päin)
Kun Miisu oli syönyt ja käynyt päivittäisen keskustelun Pilven kanssa hän lähti olohuoneeseen. Siellä oli sohva ja iso televisio. Miisu hyppäsi sohvalleistumaan ja katseli kun Aleksi istuutui Miisun viereen otti kaukosäätimen ja alkoi silittää samalla Miisu kun katsoi jotakin ohjelmaa. Miisu alkoi kehrätä niinkuin aina kun tätä silitettiin, sillä se osoitti kiintymystä ihmisiin. Vanessa tuli makuuhuoneesta koska oli vasta juuri herännyt. Aleksi kysyi Vanessalta: "Veisimmekö Miisun ja Pilven majakalle?" Miisu lopetti kehräyksen. Hän vihasi sitä sanaa. Majakka oli paikka missä oli häikäisevä valo ylhäällä. Ei se Miisua haitannut vaan se että siellä oli ärsyttäviä näsäviisaita kodittomia kissoja. Viime kerralla siellä oli ollut mustavalkoinen kolli nimeltä Pormestari Viiksi-Velli oli ylvästellyt metsästys taidoillaan. Kirjallinen arviointi ja kouluarviointi myös edelliseen!!!

Vastaus:

Kiva tarina! Mutta kuten sanoin jo edellisen tarinasi arvioinnissa, kappalejako tekisi tekstistä helpommin luettavan. Ja tarinaan saisi lisätä hieman lisää kuvailua. Se tekisi tekstistä mielenkiintoisen ja saisi lukijan temmattua mukaan paremmin. Pidin silti tarinastasi, ja tarinan idea on hauska :)

Arvosana 8!

-Apila 7.7.2018

Nimi: Tuulenhumina

13.05.2018 14:40
Miisu ❤️ Gepetto? (inspiroiduin shinyn videosta. Käykää katsomassa!)
Auringon säteet paistoivat ikkunan läpi. Miisu raotti toista silmäänsä ja näki että Aleksi (Miisun toinen omistaja) oli jo noussut kun taas Vanessa (Aleksin tyttöystävä) nukkui vielä. Miisu kömpi pehmeältä makuualuseltaan keittiöön. Keittiössä oli puiset suuret työtasot, suuri jääkaappi ja uuni. Keittiö oli erotettu olohuoneesta joka oli yhdistetty eteiseen ja ruokahuoneeseen. Miisu tassutti keittiöön ruokakuppien viereen. Ne olivat matolla ja niitä oli kaksi. Kun Miisu alkoi syömään omasta kupistaan Pilvi (koira joka asuu Vanessan, Aleksin ja Miisun kanssa) tuli omalle kupilleen ja haukahti Miisulle: "Huomenta Miisu!" Miisu pakotti äänensä ystävälliseksi koska häntä tylsistytti jos päiväinen keskustelu joka meni aina samalla tavalla. "Huomenta sinullekin Pilvi." Miisu jatkoi syömistä. *seuraavaksi hän kysyy mitä unta näin* Miisu ajatteli. "Mitä unta sinä viime yönä näit??" Pilvi kysyi. Miisu vastasi kuten aina koska hän ei jaksanut alkaa miettiä mitä olikaan nähnyt. "Jahtasi hiirtä pimeässä metsässä." *ja nyt hän alkaa paasata taas tuosta* Pilvi haukahti: "Taas? Minä näin tänä yönä paljon eri unia! //jatkuu myöhemmin koska 16% akkua ja olen autossa joten tulee vähän huono olo jos kirjoitan liikaa. Saa arvioida!


Vastaus:

Mukava pikkutarina :)
Muistathan ensi kerralla huomioida isot alkukirjaimet ja oikeinkirjoitus hieman paremmin. Ja kappalejaot tekisivät tekstistä helpommin luettavan. Silti pidin tarinastasi, ja odotan että saan kuulla lisää!

Arvosana 8!

-Apila 7.7.2018

Yksityinen viesti

30.04.2018 18:17

Nimi: Hiekkamyrsky

14.04.2018 15:09
Puh, kirjallinen arviointi JA arvosana, kiitos :-)

Nimi: Hiekkamyrsky

14.04.2018 15:09
Rakas päiväkirjani, osa 1

Rakas päiväkirjani,
Tänään oli aivan hirveä päivä, olihan muutenkin epäonnenpäivä, 13 perjantai. Ei se kovin pahalta kuulosta heti ensisilmällä, mutta kun sen kokee, tietää jo ensi hetkestä mitä ollaan tekemässä. Ensinnäkin koulussa kaikki ei mennyt niinkuin olisin halunnut. Ei niin tietenkään voi koskaan käydä, mutta niinkuin ylempänä sanoin, älä katso tätä sillä silmällä.
Tänään oli kouluviikon lyhyin päivä. Mitä muka lyhyimpänä päivänä voi niin kauheata tapahtua? On ensimmäinen kysymys päässäsi, usko pois. Mutta minäpä kerron, kuinka on näreet.
Opettaja sanoo: ottakaa ympäristöopin kirjanne esille! Mutta minulla ei tietenkään ole ympänkirjaa pulpetissa, joten menen hakemaan sen toisesta päästä luokkaa. Okei, mikä tässä sitten mättää? No, pojat ovat maailman ärsyttävimpiä otuksia, usko pois. Voisi luulla niitä alieneiksi, jotka tulevat ufolla kouluun ja hävittävät matikankirjan heti lukuvuoden ensimmäisellä tunnilla. Olen kokenut tämän tunteen monta kertaa, joten olen aivan varma, että tämä on ainakin 50% totta. Ellei ole sitten jopa 51%.
Mutta kuitenkin, aiheeseen. (Tiedäthän sinä, rakas päiväkirjani, edellisistä merkinnöistäni, kuinka pitkäksi tämä juttu menee, mutta sille en tietenkään voi mitään. Itse asiassa ympäristöopin opettajalle käy ihan samoin. Karjantuotannosta päädytään opettajan lapsuuteen ja Atlantin valtamerestä siiamilaisiin kaksosiin ja niin edelleen.) Tänään siis on 13 perjantai. Ai niin, taisin mainitakin sen aikaisemmin, mutta kuitenkin, jatketaan. Joten kerrompa miten päiväni meni.
Ensiksi ympäntunnilla meille annettiin niin paljon tehtäviä, ettei minulla ollut aikaa lukemiseen (miten aina käy). Se on ihan hirveän ärsyttävää, kaveriporukoissa puhutaan #sosad -jutusta. Tämä on juuri oikea esimerkki siihen!
Liikuntaa meillä on juuri ne viimeiset kaksi tuntia. Ulkoliikunta on ihan #toobad. Jep, en keksinyt hyvää nimitystä, joten laitoin TOP 5- hästäg-listoilla olevan hästägin, josta puhutaan paljon maailman tylsimmällä tunnilla, eli historiantunnilla. Siellä ainoa toiminta on tämä: hästäg toobad siellä ja hästäg toobad täällä. Historianope pulputtaa luokan edessä eikä huomaa nukahtaneita oppilaita, jotka valuttavan kuolaa jo ihan muutenkin likaisille pulpeteille. Mutta poikkesin taas aiheesta, joten palataan siihen.
Ulkona on loskakeli, eikä opettaja jaksa liata liian puhtaita vaatteitaan, joten hän passittaa meidät juoksemaan kylmässä salissa. Tietenkin hänen pitää karjua jokaiselle meidän luokan törpölle, joka leikkii matoa varastossa, mutta mieluiten tämä eikä vaatteiden likaus. Kuulostan varmaan ajatustenlukijalta, mutta niin se vain on. Ja kai sinulle sopii, rakas päiväkirjani, että kutsun luokamme törppöjä ja muita poikia yhteisnimellä, alienit? No, kaipa sinulle sopii. Eli, Alienit kiljuu ja huutaa open äänen päälle. Okei, ei se heti kuulosta niin pahalta, mutta kerran jouduimme kirjoittamaan lauseita äikänvihkoihimme, koska liikunta oli opelle niin “raskasta”. Joo joo, en minä häntä usko, vaikka pitäisikin. Minullehan se ei ole moksikaan.
Ja palataan taas aiheeseen. Opettaja jakoi meidät neljään ryhmään. Minun ryhmäni oli kaikista neljästä huonoin. Jouduin joukon extra-alienien kanssa yhteistyöhön. Arvaa, miten se sujui? Eli maailman törpöin ryhmä, maailman törpöin päivä, mitä voisi vielä toivoa? No vaikka sen, että ruokana on jotain yököttävää mönjää ja sitten sen, että löysin kirjastosta täydellisen kirjan, jota en voinut lainata koska kirjastokorttini on yhdestä tai toisesta syystä huitsin nevadassa. Joten… hei hei, täydellinen kirja!
Kotona taas… en kehtaa edes sanoa. Kaikki menee väärinpäin, ihan miten päin sen tekisi. Nyt on sen saman vanhan lauseen paikka:
Niin tai näin, aina väärin päin! Se pätee myös tähän päivään, jos sitä haluaa sanoa epäonnenpäiväksi eikä onnenpäiväksi. Minulla ei taida juurikaan olla onnenpäivää. Ja se on tietty sairaan ärsyttävää. En tiedä, sanon nykyään koko ajan sanan ‘sairaan’. Joo, tiedän. Se kuulostaa maailman oudoimmalta asialta, mutta niin se vain on.
Oho, kello on jo reilusti yli sallitun ajan, joten minun täytyy mennä tästä yöpuulle. Mutta hetki, kerron vielä yhden asian, ainoa juttu jossa onnistuin oli se, kun tiesin, mikä näistä on Yö-yhtyeen kappale:
A) Eläimen tytär
B) Oraakkelin sisko
C) Ihmisen poika
D) Maahisten veli
Vastasin viipymättä C, koska olen fanittanut melkein koko elämäni Yötä. Olin tehnyt joskus kauan sitten esitelmän siitä koulussa.
Mutta mistä tuo kysymys? Kysyt varmasti heti. No minäpä vastaan. Oletan, että olet kuullut Haluatko miljonääriksi? -televisio-ohjelmasta. No, siitä on tehty KIRJA! Se olikin se täydellinen kirja, josta aiemmin kerroinkin. Niin katselin kysymyksiä ja yritin vastata niihin. Yhtäkään en tiennyt, mutta yritin vain arvata. Noin 60% oli oikein, toiset vastaukset taas menivät päin mäntyä.
Ohhoh, katselin just kelloa ja huomasin, että olen pulputtanut tässä jo yli tunnin. Äiti rupee varmasti rageen kohta, joten minun on pakko nyt painua pehkuihin, mutta nähdään huomenna!

Vastaus:

Tämä oli mukava kirjoitelma, ja se oli hyvin tehty. Lukeminen oli helppoa, ja käyttämiesi ilmaisujen ja sanojen takia moni nuori pystyy varmaankin samaistumaan sinuun. Minusta voisit kirjoitella näitä useamminkin :)

Arvosana 8 ja puoli!

-Apila 7.7.2018

Nimi: Nagini

05.04.2018 20:49
Pisara pisaralta.

Ensimmäinen pisara oli täynnä elämää ja voimaa, se ei vielä tappanut. Ei lähellekään. Se vain tuntui pahemmalta kuin kuolema - se sattui enemmän kuin mikään. Toinen pisara vain seurasi ensimmäistä tiiviisti kannoillaan, ei satuttanut. Sen kuitenkin tunsi kuumana kosketuksena iholla. Se valmisti tulevaan, toi varoituksen sanaa.
"Pisara pisaralta..." Kädet kietoutuivat ympärille, peittivät haavan. Yrittivät auttaa, mutta mitä enemmän ne piilottivat, sitä kiivaammin pisarat pusertuivat sormien lomasta. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes pisara. Sen jälkeen ne sekoittuivat yhdeksi ja valuivat maahan. Tahmea neste muodosti lammikon, joka väreili, kun ilmavirrat pyykivät sen pintaa. Silmissä alkoi sumeta, mutta keho ei ollut vielä valmis luovuttamaan. Mieli pitäisi vain saada pois pelistä - silloin kehon olisi helpompi taistella.
"Älä nukahda!" Se oli enemmänkin pelkkä toteamus, kuin käsky.
"En..." kuului heikko vastaus. Huulet olivat jo muuttuneet valkoisiksi, mutta vieläkään mieli ei ollut nukahtanut.
"Sinä tulet kuntoon." Lämmin hengitys kosketti ihoa, kun pienen tauon jälkeen kuului kuiskaus:
"Minä lupaan sen." Oli vain niin väärin luvata, kun mikään ei ollut varmaa. Noin painokkaita ja vahvoja sanoja ei kuitenkaan voinut vetää pois. Eikä varsinkaan sen jälkeen, kun toinen oli kuullut sen ja vastannut.
"Tiedän."
"Ethän nukahda?"
"En..." Silmät vain alkoivat tuntua raskailta, ne halusivat painua alas.
"Kuuntele minua niin pysyt hereillä." Nyt äänensävy oli selvästi hätääntynyt.
"Kuuntelen." Näkökentän laidalla alkoi tanssia mustia pisteitä, jotka suurenivat suurenemistaan. Ei menisi kauaa, kun ne peittäisivät koko näkökentän, ja samalla kaikki muut aistit.
"Muistatko, kun olimme lapsina uimassa järven rannalla?"
"Muistan..."
"Entä sen, kun säikähdit vedessä uivaa kalaa?"
"Tietenkin..."
"Mitä sinä huusit minulle, kun näit kalan?" Hiljaisuus.
"Älä nukahda!" Hikipisarat helmeilivät otsalla ja paita oli takertunut selkään kiinni. Pelko kuristi kurkkua.
"En..." Silmät kuitenkin alkoivat painua kiinni, eikä tahdonvoima enää auttanut. Mustat pisteet sumensivat näkökentän ja aistit turtuivat. "Pisara pisaralta..." Tuli hiljaista.
"Pelastakaa hänet!"
"Teemme parhaamme."
"Se ei riitä!" Sillä siinä tarvitaan myös vahvuutta. Vahvuus on kehossa, pisaroissa, jotka sen rakentavat.
"Pisara pisaralta...
meidät on luotu...
pisara pisaralta...
meidän on tuleva kuolla...
mutta sitä ennen...
pisara pisaralta...
...me tulemme elämään." Ja siihen tarvitaan vain yksi henkäys.
Kädet irtosivat ympäriltä, kyyneleet valuivat poskia pitkin. Silti hymy loisti kasvoilta, sillä lupaus oli pidetty.
"Minä lupasin, että sinä tulet kuntoon."
"Tiedän. Siksi minä olen tässä."

// Tämän tarinan julkaisin myös omilla sivuillani. Ja arviointi sekä kirjallisena että kouluarvoasanana, kiitos :)

Vastaus:

Oi, tämähän on loistava tarina! Olet lahjakas! Ihan liikutuin tätä lukiessani :'D

Arvosana 9!

-Apila 7.4.2018

Nimi: Varjolehti

02.04.2018 10:13
Pikkuinen Kukka

Olipa kerran pikkuinen kukka,
Jota häiritsi valkoinen sukka
Se kasvaa ponnisteli ylöspäin,
Jotta sukalle voisi sanoa näin:
Kuinka sä kehtaat täällä olla,
Tässä kauniilla kuutamolla.
Tämä niitty kukkien on,
Ja se on nyt hyvin levoton.
Siihen sanoi sukka hälle:
Älä uhittelemaan rupea tälle!
Helposti sut voisin tallata,
Ja sitten tämän niityn vallata!
Kukka haukkoi henkeä;
Olipa sukka röyhkeä!
Kuinka se kehtasi uhata noin,
Näin tapahtui vain harvoin!
Kukkasiskot, taistoon siis!
Sukan isosta koosta viis!
Näin pikkuinen kukka huusi tämä,
Ja näin loppui sukan elämä.
Nyt niitty taas kukille kuului,
Ja ne kaikki kuun valossa ui.

//Saisinko molemmat arvostelut :3

Vastaus:

Kaunis runo, hauska aihe! Olet selvästi synnynnäinen runoilija :) monet ihmiset tienaavat paljon rahaa älyttömillä "moderneilla runoillaan", mutta sinulla lahjakkuutta on oikeasti! Ehkä kannattaisi jossain vaiheessa näyttää runosi jollekin kustantamolle? Ja arvosana on 9.

-Apila 7.4.2018

Nimi: Varjolehti

01.04.2018 21:22
Joulukissa, Osa 1

Kissa. Edessäni lumisella pellolla makasi kissa. Ei sellainen tavallinen, niinkuin luokkatovereideni kissat. Aluksi luulin näkeväni harhoja, sillä tämä oli niin epänormaalia kuin vain suinkin voi. Suljin siniset silmäni, hieroin niitä, ja avasin ne uudestaan.
Ei auttanut.
Edessäni oli edelleen siivekäs kissa. Se oli lumivalkea, en olisi huomannut sitä ellen olisi melkein astunut sen päälle. Kumarruin tutkimaan kissaa tarkemmin, sillä olin utelias - toisin kuin yleensä. Yleensä olin se luokan hiljaisin tyttö, jolla ei ollut yhtään kaveria, ja joka aina jäi toisten jalkoihin. En nyt. Kissa oli pyyhkinyt pois kaiken ujouden, ja jättänyt vain peittelemättömän uteliaisuuden jäljelle. Niinpä ojensin käteni ja silitin kissan turkkia. Värisin kosketuksesta, ja mieleeni hiipi paha aavistus. Siirsin kättäni rauhallisesti kohti kissan päätä, ja silittelin tämän korvia.
Jääkylmät.
Tällä kissalla ei ollut kaikki kohdallaan - varsinkaan ruumiinlämpö. Sen piti äkkiä päästä lämpimään. Nostin kissan syliini varoen taittamasta sen silkinpehmeitä höyheniä, ja lähdin varovasti tarpomaan lumihangessa kohti kotia.

Kotiin saapuessani olin erityisen tyytyväinen siitä, että olin seuraavan viikon yksin. Isä oli matkoilla ja äiti - en halunnut ajatella sitä. Laskin kissan varovasti sohvalle ja peittelin sen huovalla. Hiippailin keittiöön hakemaan sille lämmintä maitoa, ja kun palasin kulho käsissäni, se makasi huovan alla korvat valppaina ja silmät auki, joskin kuumeisen kiiltävinä. Se kohdisti siniset silmänsä minuun, ja katseli kantamaani maitokulhoa ahnaasti. Asetin kulhon kissan kuonon alle, ja se alkoi heti juoda nälkäisenä. Kissan lipittäessä katselin sitä tarkemmin, ja huomasin että se oli oikeastaan vasta pentu. Suunnilleen ehkäpä kuusi kuukautta vanha. Silittelin sen siipiä hiljaa, ja huomasin ilokseni ettei se pannut vastaan vaan rentoutui käteni alla. Se tuntui maailman ihanimmalta hetkeltä.

//kirjallinen arviointi JA kouluarvosana, jos saan pyytää. Lisäksi tässä tulee semmoinen ’sarja’ että julkaisen seuraavia osia aina sillon tällön.

Vastaus:

Ensiksi: mahtavaa kuvailua! Tarina saa nyt näin alussa myös mukaansatempaavan tunnelman kirjoitustyylistäsi! Ja alkuun sopi se, ettei siinä ole lainkaan dialogia/vuoropuhelua.

Arvosana olisi 8 ja puoli. C:

-Apila 7.4.2018

Nimi: Hiekkamyrsky

31.03.2018 15:37
Emoni turkki kahisi omaani vasten. Maidon lempeä tuoksu kutitti sieraimiani. Avasin silmäni. Auringonvalo siivilöityi pesään. Se lämmitti turkkiani. Nousin istualteeni mahdollisimman hitaasti, pitäen silmällä äitiäni. Hän ei saisi herätä ainakaan nyt, kun oli hyvä hetki kurkistaa päällikön pesään. Varoen Tiikeripentua ja Kuurapentua, joiden välissä nukuin, otin ensimmäiset askeleet kohti pesän aukkoa. *Nyt on tilaisuuteni!* Kipitin pentutarhan suulle, ja kurkistin ulos. Vedin henkeä, kuinka ihanalta ulkona näytti! Viime kerran kun olin saanut näin hyvän tilaisuuden, olin ehtinyt vain kurkottaa vähän
kuonoani, kun olin jo vetäytynyt pois. Minusta ei voisi koskaan tulla jokiklaanilaista!
Ruohotupsut pilkottivat maasta, puut komeilivat notkon yläpuolella, ja lintujen iloinen visertely täytti ilman.
Hipsutin pesästä pois. Olin kuullut muilta oppilailta, että päällikön pesä on jossakin aukossa, notkon seinässä. Katselin
hetken ympärilleni. Tuolla! Seinässä oli noin kahden hännänmitan kokoinen iso aukko. Tuonne minun pitäisi mennä!

Yhtäkkiä joku tarttui minua niskanahasta. "Kaurispentu, minne sinä olet menossa?" Maidon tuoksu hulmahti nenään. Pisarasydän! Minut kannettiin takaisin lämpimään pesään. "Kaurispentu, miksi sinä menit omin päin ulos, vaikka olen kieltänyt sinua vaikka kuinka ja monta kertaa?"
"Äiti, minä voin selittää", naukaisin.
"No selitä sitten."
Aivoni raksuttivat. Sitten parin hetken päästä sanoin:
"Minä näin painajaista, jossa leiriin oli hyökännyt kettuja, ja maa oli ihan veressä. Siksi päätin mennä katsomaan, että oliko se totta." Samalla katselin maahan, halusin antaa tälle valheelle oikein uskottavan ilmapiirin!
"Jaahas... Noh, saat tämän kerran anteeksi, mutta muista herättää minut aina, kun näet painajaisunta! Ymmärsitkö?"
"Kyllä, vastasin. Mitä muuta emolle voisi sanoa?"
"Sinä et saa vielä olla leirissä yksin, koska voit humpsahtaa vaikka päällikön pesään!"
Emoni läksytykset ovat aina tylsiä, mutta mieluiten tämä, kuin neljänneskuu pesässä, ja vielä yksin!


"Tiikeripentu! Herää!" Läpsytin tassuillani Tiikeripennun naamaa.
"Mh..Häh? Mikä, hyökkäyskö?" Tiikeripentu hyppäsi neljälle jalalle.
"Pöhkö! Nyt on jo aurinkohuippu! Mennään pelaamaan riistapalloa-."
"KAURISPENTU! RIISTAPALLOA EI SAA PELATA!"
"Eikun sammalpalloa," kiirehdin sanomaan.
"Ette yksin. Hakekaa joku oppilas valvojaksenne. Minä nukun vielä Kyynelpennun ja Kuurapennun kanssa."
"Selvä pyy! Tiikeripentu kailotti vieressäni."

Hetkessä olimme jo oppilaiden pesällä kurkistamassa sisälle.
"Haluaako kukaan pelata riistapalloa kans-?"
"EI RIISTAPALLOA!" emoni ääni kajahti pentutarhalta päin.
"Ai sammalpalloa?" kysyi Katajatassu.
"Niin", naukaisin.
"Minä voin tulla", Liekkitassun innostunut ääni sanoi pesän perältä.
"Selvä!" Kiljahdimme yhteen ääneen. Riensimme parantajanpesälle. Sieltä sai aina puhtaammat sammalpallot.
"Niin?" kysyi parantajan rauhallinen ääni.
"Saisimmeko sammalpallon leikkiämme varten?"
"Haluatteko pienen vai keskikokoisen? Vai tahdotteko peräti ison?"
Katsoin Tiikeripentua hänenkin naamastaan loisti hölmistyminen. Pujopilkku naurahti meidän ilmeillemme.
"Ottakaas tästä pallonne!" Hän heitti pienen sammalmytyn pentujen taakse.
"Nyt pelaamaan!" hihkaisin Tiikeripennulle.
"Tule Liekkitassu, pelataan!" Tiikeripentu huikkasi peseytyvälle kollille.
Menimme aukion toiselle puolelle. Sitten Tiikeripentu kiljaisi:
"NYT!"
Liekkitassu heitti sammalpallon ilmaan. Olin täysissä asemissani.
*Voi ei! Minun pitää kiiretiä, pallo on kohta Tiikeripennun käpälissä!* Hyppäsin vasemmalle, ettei Liekkitassu murskaisi minua. Sammalpallo tiiviisti katseessani pomppasin Liekkitassun päälle ja ojensin tassuni.
"HEI!" Liekkitassu rääkäisi, ja heitti minut pois vatsaltaan. Kaaduin maahan selälteeni. Nousin kuin iskun saaneena.
*Missä sammalpallo on?* Silloin näin sen. Sammalpallo oli Tiikeripennun kynsissä.
"Minä sain sen! Minä sain sen!" hän hihkui. Loikkasin Tiikeripennun päälle ja pakotin hänet luovuttamaan.
"Siitäs sait, Tiikeripentu!" naukaisin riemuissani. Kun näin Tiikeripennun kummastuneen naaman, kaaduin kyljelleni ja purskahdin kauheaan röhönauruun. Liekkitassukin nauroi vieressäni vatsa kippuralla.
"Osaattepas olla hauskoja", hän tyrskähti naurunsa lomasta.

"Syömään!" Pisarasydämen ääni kuului pentutarhalta päin.
"Mennään, Tiikeripentu!" Tiikeripentu kampesi itsensä istualleen.
"Kuka on ensimmäisenä siellä, saa päättää seuraavan leikin", päätin. Tiikeripentu nyökkäsi. Kilpa alkoi. Tiikeripentu sujahti ohitseni, jättäen pienen pölypilven taakseen *Voi ei!* Pakotin jalkani liikkumaan nopeammin. Nopeammin.. Nopeammin...
RYSKIS


Heräsin parantajanpesässä. *Mitä nyt?* Kurotin kaulaani. Päätäni kivisti, nenää vihloi. Kyllä, olin parantajanpesässä, siitä ei ollut epäilystäkään. *Mitä minä täällä teen?* Pujopilkku oli pesän perällä lajittelemassa yrttejä.
"Pujopilkku?" kuiskasin.
"Niin, Kaurispentu?" Pujopilkun hunajamainen ääni kuului pesän perältä.
"Mitä minä täällä teen?"
"Törmäsit pentutarhan seinään. Olet täällä tokenemassa ainakin seuraavaan aurinkohuippuun asti."
*Ääh, miksi minulle aina sattuu tällaista?*
Pesän karhunvatukat heilahtivat, ja emon pää kurkisti sieltä.
"Noniin, Kaurispentu, saitpahan opiksesi, ei enää kilpailuja, varsinkaan juoksukisoja!"
"Joo joo... Mutisin."
"Höpö höpö. Ei mutinaa, tämä on sääntö!"
"Hellitä nyt vähän", Pujopilkun ääni sanoi pesän perältä. "Anna hänen nyt levätä rauhassa. Saat hänet huomenna takaisin."

Yö oli varmaan elämäni huonoin. Pujopilkku hääräsi kaiken aikaa, enkä muutenkaan saanut unta. Päätäni yhä kivisti joistakin kohdista ja nenään sattui yhä enemmän ja enemmän.
"Pujopilkku?" kysyin varovasti.
"Nuku, Kaurispentu, sinun pitää nukkua."
*Hiirenpapanat! Miksi näin minulle piti käydä? Nyt olisin voinut leikkiä tuijotushaastetta Tiikeripennun kanssa! Paitsi
että... Voisin miettiä minun seremoniaa, jossa minusta tulee soturi!* Huomasin silmäni alkavan painaa, ja hengitykseni
hidastuvan hidastumistaan...

Vinhatähti kosketti kuonollaan lapaani. Minäkin nuolaisin kunnioittavati hänen lapaansa. Vinhatähti nousi takaisin kivelle, ja kuulutti kovaan ääneen: Tästä päivästä lähtien sinut tunnetaan Kaurisloikkana. Kunnioitamme urheuttasi ja taistelutaitojasi! Hurraukset kaikuivat notkossa. Kaurisloikka!Kaurisloikka! Kaurisloikka!

Varhaiset auringon ensisäteet pilkahtivat karhunvatukoiden takaa. Lintujen visertely kaikui notkon seinissä.
Säpsähdin hereille. Oliko tuo ollut vain unta? Harmistuin. Kuinka ihanaa olisikin ollut olla soturi... Sitten tajusin tilanteen. *Nyt pentutarhaan! Tiikeripentu odottaa minua!* Kipitin pesästä ulos. Ulkona aurinko häikäisi silmiäni ja raikas ilma siveli nenääni. *Missäs pentutarha olikaan?*mietin. Päätin kävellä vain eteenpäin.
"Hei Kaurispentu!" oranssi naaras tervehti minua.
"Kuka sinä olet?" kysyin. En ollut nähnyt vielä häntä.
"Minä olen tätisi", Aurinkokajo.
"Vau! innostuin hetkessä. -Minne olet menossa? Missä on pentutarha? Oletko oikeasti tätini?" Aurinkokajo naurahti äkillisestä kysymyspommista.
"Noh noh, odota vähän. Asia kerrallaan. Minne olet nyt menossa?"
"Pentutarhalle päin", naukaisin.
"Jaahas, nyt olet kyllä menossa väärään suuntaan!" Silloin vatsani päästi kovan murinan.
"Mitäs sanoisit, jos toisin sinulle vähän riistaa riistakasasta?" Aurinkokajo kysyi ystävällisesti. Katselin kummastuneena tätiäni.
"Riistaa?" kuiskasin.
"JOO! Anna heti!" Kipitin jo eteenpäin. Ensimmäinen suupala riistaa! Ihan huippua! Silloin Aurinkokajo otti minun niskanahastani kiinni.
"Soo soo, ei mennä asioiden edelle! Kysytään ensin emoltasi, käykö se. En usko, että olet koskaan maistanutkaan rastasta!"

"Riistaa?" Pisarasydämen ihmettynyt ääni kuului pentutarhan vasemmalta puolelta.
"Oletko nyt aivan varma, Aurinkokajo? Kaurispentu on aika pieni tähän hommaan."
"Ja pyh! Muka pieni", Aurinkokajo tuhahti. "Siitä on kulunut jo puoli kuuta, kun Kaurispentu syntyi. Hänen pitää totutella riistaan."
*Aurinkokajolta menee hermot, sen huomaa jo ketunmitan päästä!* Tepsuttelin kauemmaksi emostani ja tädistäni nyt oli muuta ajateltavaa:Missä Tiikeripentu on? Se ei ollut pesässä (jossa kävi nyt kuuma nahistelu).
*Voisin kurkata, onko hän oppilaiden pesässä.* ajattelin. Kipitin aukion toiselle puolelle.
"Tiikeripentu!" maukaisin, ja kurkkasin pesään. Virnatassu nosti päätään.
"Mitä?"
"Tiikeripentu. En näe häntä missään. Mietin, että hän on piiloutunut jonnekkin."
"Kyllä hän jossain on, älä huoli", Virnatassu vakuutti.
*Jos hän ei ole oppilaiden pesässä, hänen täytyy olla jossain muualla. Esimerkiksi sotureiden pesässä!* Hyppelin siis sinne. Pesälle päästyäni kurkistin sisälle. Siellä näin Höyhensiiven peseytymässä ja Vaahterasumun makoilemassa. Pesän perällä oli Talvioturkki. Hän näytti nukkuvan, joten kuiskasin:
"Oletteko nähneet Tiikeripentua?" Höyhensiipi havahtui ja näytti miettivältä, sitten hän sanoi:
"Viimeisen kerran kun hänet näin, hän oli parantajan pesälle menossa."
*Siellä hän varmasti on!* Huikkasin pikaisen kiitoksen ja rynnin parantajan pesälle. Kun astuin sisälle, vastaan tuli voimakas yrttien aromi. Pujopilkku oli varmaan tyhjentämässä varastojaan.
"Onko Tiikeripentu täällä?" kysyin Pujopilkulta.
"Hän tuli tänne etsimään sinua vähän aikaa sitten. Hän lähti pois, kun huomasi, ettet ollut enää täällä." Lapani lysähtivät.
*Missä hän on?*

//eli siis tämä on Kaurispennun ensimmäinen tarina jota en ole vielä julkaissut (ks. Metsäketo)

Vastaus:

Ihanan pitkä tarina! En itse olisi keksinyt pennulla noin paljoa kirjoitettavaa! Mukavasti kuvailua myös!

-Apila 7.4.2018

Nimi: Ali

30.03.2018 18:31
Ihmismieli on pelottavin asia kaikista.
Ihmismieli osaa solvata kaikkea, jopa itseään. Ihmismieli pystyy ajamaan hulluuteen, pahempaankin. Ihmismieli osaa pilata muuten niin kauniin asian totaalisesti. Ihmismieli lietsoo itseinhoa, ei tee yritystäkään pysäyttääkseen sitä. Ihmismieli usuttaa tekemään ajattelemattomia asioita, jotka sitten saattavat murskata loppuelämän. Ihmismieli ei aina ajattele kaikkien hyvää.

Ihmismieli on kaunein asia kaikista.
Ihmismieli osaa luoda kauniita asioita rumuuden keskellä, valoa pimeyden keskellä. Ihmismieli osaa auttaa apua tarvitsevia. Ihmismieli osaa piirtää kukkia ja aurinkoja ilman kynää ja paperia. Ihmismieli pystyy kannustamaan jonkun pois huonolta polulta. Ihmismieli osaa tehdä kaikesta kauniin, osaa pysyä optimistisena.

Ihmismieli pystyy olemaan mitä vain. Ihmismieli pystyy tekemään mitä vain. Kaikki on kiinni siitä, kuinka paljon ihmismielen pahuudelle pistää vastaan.

// Mielellään ottaisin arvosanan ja kirjallisen tästä, mutta ei ole pakko jos kiireitä on.

Vastaus:

No mutta, tämähän on loistava pikkutarina! Hyvin keksitty, loistavasti toteutettu! Arvosana 9!

-Apila 6.4.2018

©2018 Apilaniitty - suntuubi.com