Tarinasi
Tänne voit kirjoitella ihan omia novelleja, runoja, muistelmia, kirjoituksia ja tarinoita, kaikkien nähtäväksi! Muutama juttu vain:
-ei mielellään mitään K18 tarinoita
-kiroilu tarinoissa sallittua, mutta jos menee sen kanssa överiksi, joudun poistamaan tarinan.
-kirjoita tarinan loppuun, haluatko minun arvioivan kirjoituksesi. Ja jos haluat, laita myös, haluatko arvioinnin kouluarvosanana, kirjallisena arviointina vaiko molempina.
-vain kirjailijoiden tarinat laitetaan kirjailijoiden sivuille nähtäväksi.
-pidä hauskaa kirjoittaessasi! c:
| Nimi: Myrskykukka |
18.09.2019 07:43 |
Sadelehden tarina (lyhyenä versiona, mutta tulee varmaan useammassa osassa)
Luku 1
Herään pesässäni. Ei, ei ja vielä kerran ei! Orvokkihalla häiritsee taas uniani. Miten elämä voi näin kauniina hiirenkorvana olla näin tuskaista.
Alan järjestelemään vehreitä yrttejä. Ehkä voisin kerätä vielä hieman lisää. Tänään on kaunis päiväkin. Lähden leiristä katsellen ympärilleni. Safiiriturkki järjestelee partioita ja vanhimmat oppilaat odottavat soturiarviointejaan. Klaaninvanhimmat paistattelevat auringossa ja pennut leikkivät pentutarhassa.
Miksi muilla tuntuu menevän niin hyvin, mutta minä elän keskellä ankeutta ja kysymyksiä?
(Tuo oli lyhyt luku, mutta pitää sitä joskus kouluunkin lähteä.)
Arviointi sanallisena ja vaikka kouluarviointinakin kiitos |
|
| Nimi: Rita |
08.09.2019 21:09 |
Pystytkö kuvittelemaan mielessäsi metsän? Todennäköisesti vastasit äsköiseen kyllä. Seuraava kysymys. Koska olet viimeksi käynyt metsässä? Luultavasti jouduit miettimään vastausta hetken. Muistikuvasi oikeasta metsästä on varmaan vanhentunut, joten virkistän muistiasi vähän.
On erittäin aikainen aamu, ja aurinko on juuri nousemassa. Aurinko valaisee lehtiä ja maassa olevia kosteita saniaisia ja sammaleita, metsän herätessä eloon. Valo siivilöityy pihkaisten havupuiden läpi luoden kauniin, luonnollisen ympäristön, josssa valo ja varjo leikkivät keskenään luoden kauniita kontrasteja. Auringon valo heijastuu lehtien yllä olevien vesipisaroiden pinnalta kuulaina, kauniin murrettuina väreinä. Linnut alkavat heräillä, ja monista pikkuruisista linnunpesistä näkyy pientä liikettä, joka saa puut värähtelemään pienesti. Lehdet kahisevat toisiaan vasten luoden luonnon omaa musiikkia, kun vieno tuuli osui niihin. Yhtäkkiä linnut alkoivat yksi toisensa jälkeen visertää kauniisti, herättäen muut metsän eläimet koloistaan ja pesistään. Missään ei näkynyt ihmisestä jälkeäkään, ja eläimet liikkuivat kesyinä sammal- ja saniaismättäiden keskellä. Suojaisalla, luonnon muovaamalla aukealla temmelsi pari ketunpoikasta keskenään, ja vähän kauempana kaksi villihevosta oli kumartunut juomaan solisevasta, kirkkaana virtaavasta purosta. Korkeat, tuulessa humisevat puut varjostivat aluskasvillisuuden peittämiä kallioita, niin ettei sen pinta ollut paahtavan kuuma.
Eikö tällaisia paikkoja pitäisi olla maailmassa paljon enemmän? #Greenteam
(Toivottavasti tätä ei lasketa mainonnaksi. :D Tuli vain tylsää ja kirjoitin tällasen. Oishan tätä voinu jatkaa ihan hirveesti eteenpäin, mutta aika loppui kesken.) |
|
| Nimi: Pisarasydän |
18.01.2019 15:53 |
Kissanelämää
On ihmiset palvelijoitani, kyllä niitä täytyy ollakkin,
tälläisellä kissalla, joka vessassa käy pissalla, se on kissanelämää.
Ne kissanruokaa kantaa, sitä mulle antaa, hopeisesta kupista, kultareunuksilla, se on kissanelämää.
Valtaistuinemella makaan, rentousmittari näyttää sataa, kun palvelijat selkääni harjaavat, se on kissanelämää.
Kylvyssä on ihanaa, vaahtoa vain kaadetaan, ja shampoota niin mukavaa, päähän hierotaan, se on kissanelämää.
Sitten herään lopulta, ihmisetkin säästyy hopulta, kun makaan omassa sängyssä, aivan tavallisessa. Se on kissanelämää.
(Tuli tylsää niin kirjotin tälläsen :DD)
13 |
|
| Nimi: Pisarasydän |
18.01.2019 15:33 |
Epäonnenpäivä
Rakas päiväkirja. Tänään oli kamala päivä. Se tosin ei poikkea muista päivistä. Tai ehkä vähän. Tämä päivä oli nimittäin erityisen kamala. Ensiksi, koulumatkallani, kaaduin kuralätäkköön. Sitten jouduin tietysti lähtemään takaisin kotiin vaihtamaan housut. Kun juoksin takaisin kouluun, alkoi sataa, ja kastuin läpimäräksi. En voinut enää juosta, sillä vettä satoi suoraan silmiini, joten kävelin loppumatkan. Tämä on vasta alkua, sillä kouluun päästessäni luokka oli tyhjä. Herkkä kun olen, aloin itkeä, kunnes kiltti vahtimestari löysi minut ja kertoi kaikkien olevan salissa jossakin aamunavauksessa. Juoksin saliin, mutta törmäsinkin käytäväällä olevaan pianoon, ja sain suuren kuhmun päähäni. Kun pääsin lopulta saliin, aamunavaus olikik jo loppunut ja oppilaat alkoivat vyöryä ulos salista. Ja arvaatkos mitä sitten tapahtui? Kaikki luokamme oppilaat nauroivat ja huusivat:
-EMMA ON MYÖHÄSSÄ!
Aloin taas itkeä ja juoksin vessaan piiloon. Vessassa huomasin että housuissani oli reikä! Kaivoin reppua ja etsin farkkujani, jotka otin mukaan. Sitten muistin, että farkut olivatkin pyykissä. Yritin kävellä luokkaan aivan normaalisti mutta kaikki tietysti huomasivat reikäiset housuni. Sitten, äidinkielentunnilla, kirjoitin ajatuksissani paperille ihastukseni nimen ja sydämiä, mutta paperi tippui lattialle ja kaikki, jopa opettajani näki sen. Eikä siinä vielä kaikki, paperi leijaili lopulta ihastukseni pulpetille! Siis kuinka noloa?! Koulupäivän jälkeen huokaisin helpotuksesta.
*Enää mitään noloa ei voi sattua!*
Olin kuitenkin väärässä. Lähetin vahingossa ihastukselleni viestin, jossa luki "Rakas ♡" SIIS AIVAN KAMALAA! Se viesti oli tarkoitettu äidilleni! Myöhemmin illalla, kun ystäväni tuli meille yökylään, vaihdoimme paitoja, ja kaadoin vahingossa mustikkamehua ystäväni parhaalle paidalle! Ystäväni oli hyvin surullinen, ja lähti siksi kotiin. Onneksi enää ei tapahtunut muuta!
(Mun nimi ei siis ole Emma :)) |
|
| Nimi: Pisarasydän |
16.01.2019 18:28 |
| Ja niin, ton otsikko on "Onko mitään jäljellä?" |
|
| Nimi: Pisarasydän |
16.01.2019 18:01 |
| Istut kivellä. Katselet kaunista auringonlaskua. Katselet kun se värjää taivaan vaaleanpunaiseksi, oranssiksi, ja punaiseksi. Tunnet kyynelten valuvan poskiasi pitkin. Ajattelet mitä äsken tapahtui. Miten sait puhelimeesi soiton jossa kerrottiin perheesi hukkuneen onnettomuudessa. Mietit, jäikö sinulle mitään? Mikset voisi vain kuolla? Miksi ylipäätään synnyit tähän kamalaan maailmaan? Tunnet jonkun istuvan viereesi ja silittävän hiuksiasi. Katsahdat ylös ja näät pojan, jota katsot aina tunnilla ihastuneena. Pojan, joka aina varastaa piposi välitunnilla. Pojan, joka sanoi rakastavansa sinua. |
|
| Nimi: Tuhkatassu |
30.09.2018 20:00 |
TOISESSA MAAILMASSA; OSA YKSI; LIIAN MONTA KYYNELTÄ
Aavemainen hiljaisuus. Tyhjä huone. Ei, huone ei ole tyhjä, vaikka tällaisena hetkenä sitä ei kiinnittä huomiotaan sellaiseen. Minulle maailma on vain tyhjyys muun keskellä. Yhdentekevää. Turhaa. Voisin kadota olemasta, olen elänyt jo tarpeekseni ja nähnyt maailmaa. Olen nähnyt maailman karun ja julman osan, olen nähnyt kivun ja pettymyksen. Voimia ei yksinkertaisesti tunnu olevan kohdatakseen hyvyyttä.
Olin itkenyt jo liian monta kertaa. Täysin tuloksetta. Annoin teidän luottaa itseeni ja kantaa pois pahuudesta. Luotin teihin tosissani, ties kuinka monennetta kertaa. Tämä on tullut jo tutuksi. Jokin teissä oli silti tuntunut erilaiselta. Sen ei olisi pitänyt olla vaikuttaa minuun. Päätöksen tekeminen olisi tuntunut helpolta, mutta näin teissä jotain. Samoin on käynyt monta kertaa ennekin. Olen ottanut opikseni. Kysymys pyörii mielessäni; miksi annoin sen vaikuttaa päätöksentekoon?
Ei ole mistä aloittaa. En edes muista, onko se alkanut jostain. Kaikella on alkunsa - mistä olen täysin eri mieltä - ehken siis vain muista sitä. En tietenkään. Alusta on liian kauan, olemme silloin liian alkutekiöissämme tajutaksemme, että kyseessä on jotain lumoavaa ja kaunista, jätämme koko asian sikseen. Mutta olemmeko me sitten ollut joskus viisaampia?
Minä luulin niin. Minä luotin ihmisiin, ajattelin heidän olevan ystäviämme. Naurettavaa, eikö? Kuvittelin oikeasti muiden antavan itselleni lohtua, kuinka väärässä olinkaan? Hyvyys, peitelty hyvyys, syleili minua ja minä suostuin, kunnes se lopulta meinasi kuristaa. Oli pienestä kiinni, että pääsin pakoon. Yksi silmänräpäys enemmän, ja olisin kuollut. Joskus kadun, etten ottanut tarjotusta vastaan.
Minun ei ole syytä jatkaa. Olen erilainen, enkä koskaan sovellu joukkoonne. Tekisin teille vain palveluksen. Myönnä pois. Yritit, mutta kun tulit siihen tulokseen, että olen vain turhake, heivasit minut pois luotasi, kidutit. En halua, että minua muistetaan sellaisena. Mutta toisaalta minulle on yhdentekevää, mitä te selkäänpuukottajat ajattelette.
Jokin sai minut kuitenkin pohtimaan. Kuin yliluonnollinen voima. Se voima, siitä aion teille kertoa. Uskokaa pois; tarina on kuulemisen arvoinen. |
|
"Ai, päivää. Sinä siis viimeinkin tulit. Käy toki peremmälle, olet odotettu vieras", kuulet äänen selkäsi takaa, ja käännyt katsomaan. Huomaat pienen, töppöjalkaisen, hörökorvaisen ja keltaturkkisen uroskoiran, joka kallistaa päätään ja läähättää hymyillen. Huomaat, että koira on ilmiselvästi pentu turkkinsa pörröyden, pienen koonsa ja suurten, ruskeiden silmien ansiosta.
"Minä olen Ron, hauska tutustua. Olen rodultani corgi, kuka sinä olet?" Roniksi kutsuttu koira kysyy. Hämmennyt kysymyksestä, eikä kurkustasi tule ääntä, kun yrität vastata. Hetken odotettuaan vastausta Ron kääntyy ja huiskauttaa pörröistä huiskuhäntäänsä merkiksi seurata. Nyökkäät Ronille kiitollisena siitä, että sivuutit kysymyksen, ja virität askeleesi tämän töppöjalkojen tiuhaan tahtiin. Kun Ron lopulta pysähtyy, tajuat olevasi suuren talon edessä. Ron pujahtaa tottuneesti ovessa olevasta suuresta koiranluukusta. Yrität avata ovea, mutta hämmästykseksesi et yllä kahvaan, niin korkealla se on.
"Tule vain täältä koiranluukusta", kuulet tutun corgipennun äänen, ja ahtaudut sisään heiluvasta luukusta. Ihmetykseksesi mahdut siitä helposti, mutta sinulla ei ole enempää aikaa miettiä sitä, sillä sinulle jää muuta tutkiskeltavaa. edessäsi avautuu eteishuone, jossa on paljon pureskeltuja kenkiä. Edessäsi seisova Ron naurahtaa huvittuneena.
"Tule toki peremmälle." Mietit itseksesi, miksi oikein olet tässä paikassa ja mitä varten olet odotettu vieras.
"Älä hermostu", edessäsi tassutteleva Ron haukahtaa aivan kun olisi voinut lukea ajatuksesi. Pian saavutte eteisestä pieneen käytävään, jonka seinissä on kaksi ovea. Katselet ovia hetken miettiessäsi, mitä niiden takana on, mutta pentu alkaa taas puhua.
"Menemme sinne myöhemmin, nyt minun on pakko näyttää sinulle olohuone!" Ron vinkaisee innostuneena. Seuraat tätä hämilläsi lyhyen käytävän loppuun, ja eteesi avautuu kaksi ovetonta huonetta, ja menette niistä toiseen. Huomiosi kiinnittyy ensimmäisenä massiiviseen televisioon, sekä vähän matkan päässä siitä olevaan mustaan nahkasohvaan, jossa on valtavasti Ronin kullankeltaisia karvoja, ja pieniä kynnenjälkiä.
"Tässä on minun olohuoneeni. Täällä minun omistajani tuijottavat tuota ruutua, ja minä makaan yleensä heidän sylissään ja leikin tällä kumilelulla", Ron esittelee ylpeänä ja nostaa samalla raadellun näköisen kumipallon maasta. Olet erottavinasi siinä hitusen sinisen sävyä, mutta pallo on kuitenkin niin likainen, ettei alkuperäistä väriä pysty erottamaan.
"Tule tänne ylös!" corgin haukahdus havahduttaa sinut mietteistäsi, ja katsahdat äänen suuntaan. Huomaat Ronin istuvan sohvalla, ja istahdat hänen seuraansa. Huomaat, että pennun huomio on täysin kiinnittynyt huoneeseen. Tämä heiluttaa häntäänsä, läähättää ja katselee huonetta lumoutuneena. Päätät itsekin tarkastella sitä vähän, ja huomaat pastellinsiniset tapetit huoneen seinillä. Kun katsot tapetteja tarkemmin, huomaat tapettien reunoissa kirkkaanpunaisia ruusuköynnöksiä. Ruusut ovat mielestäsi kauniita, mutta et jaksa kauaa katsella vain tapetteja. Katsahdat jalkoihisi, ja huomaat huoneen keskellä olevan pehmoisen ja pyöreänmuotoisen maton, jossa on sama kuvio kuin tapetissakin. Katsot sitä pitkään, mutta huomiosi herpaantuu kun Ron heilauttaa häntäänsä naamallesi.
"Katso tuota hökötystä, jossa on paljon samanlaisia tavaroita. Eikö olekin hieno?" tämä läähättää, sillä huoneessa on alkanut tulla tukalan kuuma. Nyökkäät nopeasti, ja käännät katseesi pennun osoittamaan suuntaan. Näet kirjahyllyn, jonka kaikilla tasoilla on kirjoja, lukuun ottamatta aivan ylintä tasoa, jossa on paljon erilaisia veistoksia sikin sokin. Veistokset ovat kaikki maalattu kirkkailla väreillä, ja joudut siristää silmiäsi, kunnes ne tottuvat värinpaljouteen. Kun olet katsellut huonetta vielä lisää, olet suunnilleen hahmottanut kaikki huoneessa: puinen parkettilattia, valkoinen katto, sohvan edessä oleva pieni puinen pöytä, jossa on popcornin muruja, sekä suuri lamppu katossa. Lampussa on auringon kuva. Kekseliästä, ajattelet. Käännät katseesi taas Roniin, joka läähättää jo vähän kärsimättömänä.
"Tule! Mennään keittiöön", tämä hoputtaa ja loikkaa odottamatta alas sohvalta jättäen jälkeensä pienet kynnenjäljet. Naurahdat huvittuneena, ja seuraat tätä toiseen ovettomista huoneista.
//Noniin, tässä on nyt ensimmäinen tarinani. Tämä on todella erilainen verrattuna siihen, mitä normaalisti kirjoitan joten älkää välittäkö, jos on vähän outo. Laitoin kotisivut -kohtaan linkin, jossa on Ronin kuva(etsin vain Pixabaysta jonkun sopivan kuvan, toivottavasti linkki toimii), jotta tulisi vähän selvempi käsitys sen ulkonäöstä. Arvosana kirjallisena ja kouluarvosanana, kiitos :) |
|
| Nimi: Tuhkatassu |
14.07.2018 18:43 |
Elämä
Elämä on sellainen
tuoksu kellastuneiden kukkien
ääni pienten ketunpoikasten
näky kärsimyksen ja rakkauden
maku makean ja suolaisen
tasapainottelu elämän
välillä pahan ja hyvän
elämä on paikka ihmisten
hyvien ja pahojen
tilojen, aikojen paikkojen
muistojen menneniden
toiveiden tulevaisuuden
pelottavien tulenlieskojen
veden hiljaisen ja rauhallisen
tuulen äkkiä kadonneen
maan antoisan ja eläinten
aurinko loistaen
sade ihoa riepotellen
ja sateenkaarea sen myötä katsellen
yhdessä rakkaan ihanaisen
siksi elämä on onnellinen
|
|
| Nimi: Tunnus |
18.06.2018 23:05 |
Ystävä?
Prologi
Kyynel märkä ja kostea, kylmä ja raastava. Hengitys katkonainen ja kova, hauras ja katkera. Tytön mieli oli synkkä ja sekainen, riekaleina, säpäleinä. Onneksi oli yö ja varjot kylpivät huoneessa. Peittivät pimeyden uhrin lämpimään ja huumaavaan syleilyynsä. Ei enää pikku lapsi tai vielä vanhus, siltä väliltä, selviytyjä, teini. Ehkä mielen pystyi korjaamaan, mutta sydämeen jäi ikuiset epäilykset, epätoivo ja suru. Hänen oli pakko kasvattaa kuori, kovettaa sydämensä muilta ihmisiltä, pimeyden kätyreiltä. Aamu ei vielä sarastaisi pitkään aikaan, vastahan hirviöt mielen sopukoista alkaa nousta. Katkeruus nousi, suru laski, mutta kuitenkin kyynelten virtaa hän ei pystynyt lopettaa. Hengitys kiihtyi, kun kuvat mielessä kiikkui. Tutut kasvot. Kuitenkin niin tuntemattomat, kun tunteet vei järjen vähäisenkin valon. Peiton hän kietoin käsiensä ympärille ja tyynyyn ilmestyi taas uusi epätoivon lampi. Hymyn häivähdys, ei. Surun irvistys pikemminkin. Silmät tuntuivat kuivilta kuin Saharan aavikko. Loputtomien kyynelten virta ei tyrehtynyt. Yksinäisyys velloi mielen perukoilla kuin valon valtaava pelko. Ei ovi pystynyt enää niitä pidättää. Silmissä sumeni ja hengitys tasaantui. Hirviöiden yö oli alkanut, ei siltä pakoa näy. Tyttö vaipui pimeyden valtaan, vain aamun uusi koi enää voi auttaa.
//Elikkhääss... Tää oli tällänen random alotus mun uudelle sarjalle 'Ystävä?' Kuten huomaa, kirjottelin tätä aika myöhään, joten pää ei ollu terävemmillään. Kirjallinen arvostelu ja kouluarvosana :) |
Vastaus:
Okei. Tämä oli upeaa :) käytit adjektiiveja ihanasti, ja ne sopivat kirjoitukseesi täydellisesti. Rakastan tällaista ajattelua, tällaista kirjoitusta. Ja jotkut sanat vielä rimmasivatkin xD
Mahtava tarina! En malta odottaa, että saan lukea lisää! Kiitos tarinastasi!
Arvosana 9 ja puoli!
-Apila 7.7.2018 |
|
| Nimi: Tuhkatassu |
09.06.2018 12:15 |
TOISESSA MAAILMASSA, PROTOLOGI
Galakseja ei ole satoja. Ei tuhansia, ei miljoonia. Niitä on loputtomasti. Niitä on niin paljon, ettei ihmismieli pysty edes käsittämään sellaista määrää. Ne ovat kaikki yhtä erilaisia kuin maahan vajoavat lumihiutaleet ja ihmiset täällä maapallolla. Kuin sormenjäljet, paitsi etteivät ne pysy samanlaisina. Galaksit muuttyvat. Eivät vain koska liikkuva ja laajeneva avaruus ne siihen pakottaisi, vaan siellä asuvista kansoista. On aina olemassa pahoja, sellaisia, joiden sydän on liian pieni ja tehoton arvostamaan ja tuntemaan rakkautta. Mutta on myös hyviä, niitä, joiden sydän ja rakkaus laajenevat avaruuden mukana. He tuottavat hyvää oloa ja heidän lähettyvillään on lämmintä. Lähettiläitä, suojelioita, miten kukin haluaa sanoa. Mutta on myös pahoja, vangitsijoita, kaappaajia, kylmäverisiä. He eivät tunne rakkautta, heidän ympärillään ilma on viileämpää ja kaikki onnellisuus on tiessään. Ympärillä olevat aistivat sen, eivät normaalisti, mutta jotenkin heille tulee hirveä olo eivätkä he saa sitä pois. Näin ollen pahat voivat manipuloida ihmisiä kylmästi ja käskeä näiden tehdä mitä vain, sillä vaikka kukaan ei halua olla tekemisissään heidän kanssaan, pahat osaavat käsitellä ihmisiä juuri oikealla tavalla. Koko maailma olisi oikeastaan heidän käsissään, jos heitä olisi tarpeeksi.
Mutta sellainen ei ole kuka vain. Kuten jo sanoin, galakseja on loputtomia ja siellä eläviä moninkertaisesti enemmän. Joku voi syntyä väärään galaksiin. Väärään paikkaan, toisin sanoen. Jotkut sanovat syntyneensä väärään sukupuoleen, mutta tämä on paljon pahempaa. Heistä tulee joko hyviä tai pahoja ja kaikki muut ovat siltä väliltä. Mutta oli se sitten hyvä tai paha, kuinka erilainen tahansa, hän ei kestä tavallista maailmaa. Ei ainakaan meidän maailmaamme. Ja juuri sellaisesta ihmisestä tulen kertomaan.
Arvostelu sanallisena, kiitos. |
Vastaus:
Ai että rakastan tällaista ajattelua, tällaisia kirjoituksia. Olet lahjakas käyttämään vertauksia, kirjoittamaan mielenkiintoista tekstiä ja tempaamaan lukijan mukaan heti alkumetreiltä asti. En malta odottaa, että saan lukea lisää tällaisia tarinoita. Kiitoksia tarinastasi!
-Apila 7.7.2018 |
|
| Nimi: Tuulenhumina |
13.05.2018 20:22 |
Miisu ❤️ Gepetto?(osa 2 tai sinne päin)
Kun Miisu oli syönyt ja käynyt päivittäisen keskustelun Pilven kanssa hän lähti olohuoneeseen. Siellä oli sohva ja iso televisio. Miisu hyppäsi sohvalleistumaan ja katseli kun Aleksi istuutui Miisun viereen otti kaukosäätimen ja alkoi silittää samalla Miisu kun katsoi jotakin ohjelmaa. Miisu alkoi kehrätä niinkuin aina kun tätä silitettiin, sillä se osoitti kiintymystä ihmisiin. Vanessa tuli makuuhuoneesta koska oli vasta juuri herännyt. Aleksi kysyi Vanessalta: "Veisimmekö Miisun ja Pilven majakalle?" Miisu lopetti kehräyksen. Hän vihasi sitä sanaa. Majakka oli paikka missä oli häikäisevä valo ylhäällä. Ei se Miisua haitannut vaan se että siellä oli ärsyttäviä näsäviisaita kodittomia kissoja. Viime kerralla siellä oli ollut mustavalkoinen kolli nimeltä Pormestari Viiksi-Velli oli ylvästellyt metsästys taidoillaan. Kirjallinen arviointi ja kouluarviointi myös edelliseen!!! |
Vastaus:
Kiva tarina! Mutta kuten sanoin jo edellisen tarinasi arvioinnissa, kappalejako tekisi tekstistä helpommin luettavan. Ja tarinaan saisi lisätä hieman lisää kuvailua. Se tekisi tekstistä mielenkiintoisen ja saisi lukijan temmattua mukaan paremmin. Pidin silti tarinastasi, ja tarinan idea on hauska :)
Arvosana 8!
-Apila 7.7.2018 |
|
| Nimi: Tuulenhumina |
13.05.2018 14:40 |
Miisu ❤️ Gepetto? (inspiroiduin shinyn videosta. Käykää katsomassa!)
Auringon säteet paistoivat ikkunan läpi. Miisu raotti toista silmäänsä ja näki että Aleksi (Miisun toinen omistaja) oli jo noussut kun taas Vanessa (Aleksin tyttöystävä) nukkui vielä. Miisu kömpi pehmeältä makuualuseltaan keittiöön. Keittiössä oli puiset suuret työtasot, suuri jääkaappi ja uuni. Keittiö oli erotettu olohuoneesta joka oli yhdistetty eteiseen ja ruokahuoneeseen. Miisu tassutti keittiöön ruokakuppien viereen. Ne olivat matolla ja niitä oli kaksi. Kun Miisu alkoi syömään omasta kupistaan Pilvi (koira joka asuu Vanessan, Aleksin ja Miisun kanssa) tuli omalle kupilleen ja haukahti Miisulle: "Huomenta Miisu!" Miisu pakotti äänensä ystävälliseksi koska häntä tylsistytti jos päiväinen keskustelu joka meni aina samalla tavalla. "Huomenta sinullekin Pilvi." Miisu jatkoi syömistä. *seuraavaksi hän kysyy mitä unta näin* Miisu ajatteli. "Mitä unta sinä viime yönä näit??" Pilvi kysyi. Miisu vastasi kuten aina koska hän ei jaksanut alkaa miettiä mitä olikaan nähnyt. "Jahtasi hiirtä pimeässä metsässä." *ja nyt hän alkaa paasata taas tuosta* Pilvi haukahti: "Taas? Minä näin tänä yönä paljon eri unia! //jatkuu myöhemmin koska 16% akkua ja olen autossa joten tulee vähän huono olo jos kirjoitan liikaa. Saa arvioida!
|
Vastaus:
Mukava pikkutarina :)
Muistathan ensi kerralla huomioida isot alkukirjaimet ja oikeinkirjoitus hieman paremmin. Ja kappalejaot tekisivät tekstistä helpommin luettavan. Silti pidin tarinastasi, ja odotan että saan kuulla lisää!
Arvosana 8!
-Apila 7.7.2018 |
|
| Yksityinen viesti |
30.04.2018 18:17 |
|
|
